Huhtikuun puolivälissä CrossiBlogin tiimi jakautui kahteen suuntaan. Otto ja Jami suuntasivat reiluksi viikoksi Latviaan ja Viroon harjoittelemaan ja Samuli jäi kotisuomeen harjoittelemaan ja valmistautumaan Laitilassa ajettavaan MXC/B kilpailuun.
14.4.2012 ajettiin latviassa Kegumsin radalla Baltic Cupin osakilpailu, johon Otto ja Jami ottivat osaa. Kilpailuun lähdettiin kokemusta hakemaan ja sitä kyllä saatiinkin. Kegumsissa pojat pääsivät tutustumaan ensimmäistä kertaa aika-ajoon. Kun kilpailuun pääsi 40 nopeinta. Otto oli aika-ajon 36 ja Jami 41. Vaikka Jami karsiutuikin kilpailusta pääsi Jami osallistumaan ensimmäiseen erään kun yksi erään päässyt kuljettaja ei saapunut paikalle.
Baltic Cupissa ajetaan kolme erää, 18min + 2 kierrosta ja kaksi 8min + 1 kierros. Otto ajoi kaikki kolme erää ja paransi sijoituksiaan pikkuhiljaa sijoitusten ollessa 36, 34 ja 33. Jami osallistui vain ensimmäiseen erään jossa sijoituksena oli 38.
Kilpailu oli molemmille pojille aika haastava. Piti opetella uusi rata mahdollisimman nopeasti ja saada mahdollisimman hyvä aika että pääsisi erään. Radan hyppyrit olivat todella haastavia joten niiden opetteluun meni kanssa aikaa. Otto ajoi aika-ajossa nopeimman kierroksensa toiseksiviimeisellä kierroksella ja Jami viimeisellä. Molemmat pojat paransivat aika-ajossa ajamaansa aikaa 3-4s kilpailussa.
Kegumsin jälkeen ohjelmassa siirtyminen viron puolelle ja siellä tavoitteena oli vierailla mahdollisimman monella radalla.
Sunnuntaina ajettiin Viljandissa, samalla radalla missä seuraavana lauantaina on Mulgikross. Maanantaina ajettiin VIljandissa vuoristoradalla, eli Karksi-nuian radalla. Tiistaina mentiin Sömerpaluun Adrenalin arenalle jossa ajettiin sekä hallissa että hallin ulkopuolella olevalla ulkoradalla. Keskiviikkona ja torstaina ajettiin Tihemetsän radalla ja perjantaina lepäiltiin.
Lauantaina Jamilla ja Otolla oli ohjelmassa mulgikross ja samulilla Laitilan MXC/B kilpailu. samulin kilpailu laitilassa meni hiukan ennakko-odotuksia paremmin, Samuli oli molemmissa erissä kolmas. Kilpailun voittaja, Robin Ulvinen, oli täysin suvereeni eikä muista ollut hänen haastajiksi.
Jamin ja Oton kilpailu MulgiKrossissa meni aika pitkälle käsikirjoituksen mukaisesti. Kilpailuun lähdettiin ahkemaan oppia ja oppia jälleen saatiin. Molemmat pojat ajoivat ihan hienosti aika-ajossa ja pääsivät sitäkautta kilpailuun mukaan ja saivat ajaa kolme hyvää kilpaerää. Mulgin erikoisuutena on se, että erään pääsee 40 kuljettajaa vaikka puomille mahtuu vain 30. Tästä johtuen kuljettajat jotka eivät mahdu kolmenkymmenen joukkoon lähtevät toisesta rivistä. Jami onnistui tällä kertaa aika-ajossa paremmin kuin kegumsissa ja oli 28. Oton aika-ajo epäonnistui, mutta onneksi Otto pääsi kuitenkin kisaan mukaan. Kilpailussa ajettiin jälleen kolme erää, joissa otto oli 28, 29 ja 27 Jamin sijoitukset olivat 30, 28 ja kolmannessa erässä keskeytys rengasrikon seurauksena 22 sijalta.
Seuraavaksi vuorossa on Vantaalla, lavangossa, ajettava MX1 kauden avauskilpailu jonka yhteydessä ajetaan myös MXC/B:n kilpailu.