Kauden toinen Sinisalo liigan osakilpailu ajettiin 19.5.2012 porissa yyterin motocrossradalla. Jo ennakkoon oli tiedossa, että yyterin rata ei ole helppo ja että kisa tulisi olemaan erittäin haastava. Ennakkoasetelmista johtuen Otto ja Jami kävivät viikko ennen kilpailua harjoittelemassa yyterissä.
Jälleen kerran ennen kilpailua sääennusteet lupailivat vettä, mutta viikon edetessä ennusteetkin muuttuivat kauniimmiksi ja kilpailupäivänä sää olikin erittäin hieno.
Kaikkien kuskien päivät lähtivät hienosti liikkeelle. Aamun harjoituksissa ajo sujui ja sen pohjalta oli hyvä lähteä ensimmäisiin eriin.
Otto Hildén: Ensimmäisessä erässä Oton ajo sujui erittäin hienosti ja Otto oli viiden parhaan joukossa, kunnes Otto kaatui ja putosi muutaman sijan. Maalissa Otto oli seitsemäs. Toisen erän alku oli toisinto ensimmäisestä sillä erotuksella, että nyt Otto ajoi kolmannella sijalla, kunnes Otto kaatui. Kaatumisen johdosta Otto joutui keskeyttämään kilpailun.
Jami Niemelä: Ensimmäisessä erässä Jamin lähtö hiukan epäonnistui, mutta erän edetessä Jamin onnistui nousta 14-17 sijan tuntumaan kunnes toiseksiviimeisellä kierroksella yhdessä kurvissa Jami kaatui. Kaatuessaan Jami jäi hetkeksi jumiin pyörän alle ja sai samalla kovan iskun nilkkaan. Luonnollisesti iskun saanut nilkka oli se jonka Jami satutti pari viikkoa sitten. Seurauksena olikin keskeytys. Toisessa erässä Jami ajoi kaatumatta maaliin ja oli yhdeksästoista maalissa.
Samuli Jokiniemi: Ensimmäisessä erässä Samuli ajoi muutaman kierroksen viiden parhaan joukossa kunnes kaatui. Kaatumisen seurauksena sijoituskin putosi ja maalissa Samuli oli sijalla 15. Toisessa erässä Samuli sai jälleen hyvän startin ja oli taar viiden parhaan joukossa kunnes kolmannella kierroksella kaatui. Kaatumisen yhteydessä kanssakilpailija ei ehtinyt väistämään Samulia ja ajoi samulin jalan yli. Onneksi mitään ei mennyt rikki, mutta sen verran kipeätä se teki että edessä oli keskeytys.
Poriin lähdettiin hakemaan kokemuksia ja niitä kyllä saatiinkin, ihan sellaisia kokemuksia ei saatu mitä etukäteen toivottiin, mutta aina asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Onneksi kaikista koettelemuksista huolimatta kuskit selvisivät ehjinä. Seuraava Sinisaloliigan kilpailu ajetaan Torniossa 30.6.2012. Ennen tornion kilpailua tiimin kuskit keskittyvät harjoittelemiseen, leireilyyn ja mahdollisuuksien mukaan muutamaan Savo Cupin kilpailun ajamiseen.
pete