Kuinka varikolla toimitaan

Monelle aloittelevalle yksi kysymysmerkki on kuinka varikolla toimitaan. Mihin auto jätetään, onko varikolla jotain mitä pitäisi huomioida jne.

Ennen ensimmäistä ajokertaa kannattaa käydä kääntymässä varikolla ja katsomassa miltä homma näyttää. On sitten mukavampi ja helpompi mennä varikolle peräkärryn kanssa kun tietää jo valmiiksi mihinpäin auto kannattaa jättää. Eikä siitäkään ole haittaa jos vaikka samalla juttelee jonkun paikallisen kanssa ja kyselee hiukan toimintatavoista.

Hyvin usein rata-alueella on useita ratoja, esimerkiksi junnuille oma rata ja aikuisille oma. Onkin suositeltavaa jättää oma auto lähelle sitä rataa jolle on menossa. Jos ajetaan junnuradalla niin kannattaa pysäköidä auto mahdollisimman lähelle junnurataa. 

Valtaosalla radoista vaaditaan öljymatto pyörän alle, joten kannattaa ottaa mukaan joku vanha matto jota voi käyttää öljymattona.

Yksi sellainen sääntö joka melkei kaikilla varikoilla on ja jota pääsääntöisesti rikotaan on varikolla ajaminen. Oikeasti varikolla ei saisi ajaa, mutta melkein kaikki näin silti tekevät. Jos varikolla ajaa, niin missään nimessä siellä ei saisi kikkailla, kiihdytellä tai tehdä muutakaan ylimääräistä. Varikolla ei ajeta kilpaa.

 

Ystävällisyys ja avuliaisuus

Vaikka tänäpäivänä on muotia että kaikki ovat omissa oloissaan ja naapureille ei jutella, niin varikolla on todella ystävällinen ja mukava ilmapiiri. Jos oman pyörän kanssa tulee ongelmia, niin aina voi kysyä apua naapureilta. Jos jotain pientä menee rikki, niin varikolta voi kysellä josko joltain löytyisi osa. Voi oikeastaan sanoa, että on ihme jos varikolta ei löydy jotain tarvittavaa osaa. Varikolta löytyvät osat eivät välttämättä ole kaikkein halvimpia, mutta se ei haittaa. Sitten kun on hiukan enemmän aikaa viettänyt varikolla ja tutustunut paremmin muihin, niin varaosienkin kanssa alkaa olemaan siten, että osia saa lainaksi ja maksu hoidetaan siten että tuodaan kaverille uusi osa lainatun tilalle.

Varikolta myös saa paljon vinkkejä ja apua pyörän huoltoon. Kannattaa aina välillä kierrellä varikolla ihan vain katsomassa mitä muut touhuavat, sieltä sitä on itse kukin oppinut paljon niksejä. 

Ei muuta kuin rohkeasti mukaan varikolle tutustumaan muihin lajiin hurahtaneisiin.