Olen monesti miettinyt onko tässä virittämisessä mitään järkeä. Lyhyesti sanottuna EI OLE! Mutta toisaalta eipä ole motocrossin harrastamisessakaan järkeä, jos miettii sitä kuinka paljon sinne soramontun reunalle kuskataan aikaa ja rahaa. Mutta on se vaan niin mukavaa touhuta tätä.
Olen kuitenkin lähtenyt sille tielle, että meillä on viritetyt pyörät, joten sieltä poistuminen ei ole helppoa. Kuskikin on tykästynyt siihen että laitteessa on paremmin tehoa kuin vakiossa. On pakko myös myöntää, että lisätehosta on myös tietyissä tilanteissa apua.
Pitää myös muistaa että perinteisessä Isä-Poika -harrastuksessa on kaksi harrastajaa. Harvassa perheessä poika viripyörää kinuaa, isä se on joka sillä leikkii. Kaluston kanssa kikkailu on siis jotakuinkin aina Isän harrastus ja pojan harrastus on ajaminen. Vaikka isä tykkääkin leikkiä kalustolla, niin pitää silti muistaa että se pyörä joka isän mielestä on paperilla hyvä, ei välttämättä kuskin mielestä ole sitä joten kuskilla pitää olla viimeinen sana siitä minkälaisella pyörällä hän haluaa ajaa.
Internetti on täynnä toinen toistaan eksoottisempia ja hienompia viritysosia. Jokainen osa lupaa lisää tehoa. Joskus laskin että jos kaikki mainoslauseet pitäisivät oikeasti paikkansa niin kassarin tehot olisi hyvin nopeasti nostettu 20 hepasta 40 heppaan. Ei taida ihan heti todellisuudessa hepat nousta 30 rajan yli. Jotta tässä touhussa olisi edes hivenen järkeä, niin olen päättänyt että nyt meillä on erittäin hyvät pyörät, mitään lisävirityksiä ei tehdä koska niille ei ole tarvetta. Näillä siis mennään.
Jos taas asiaa katsoo sellaisen henkilön kantilta joka ei tälle polulle vielä ole lähtenyt, niin asia menee monimutkaisemmaksi. Minulta usein kysytään kannattaako lähteä virittämään ja suosittelen jokaiselle että miettii asiaa tarkkaan ennenkuin lähtee sille polulle. Minä mielelläni kerron kyllä mitä kaikkea aiheeseen liittyy, mutta miettiä kannattaa oikeasti.
Kun pyörää lähtee virittämään, niin se on helposti loputon suo. Yksi asia johtaa toiseen, se kolmanteen ja kohta lompakko on tyhjä. Virität kisapyörän, niin lapsi ei halua ajaa vakiopyörällä enään ollenkaan joten kohta on se toinenkin pyörä viritetty ja hinta juuri tuplaantui.
Kun pyörän luonnetta lähdetään muokkaamaan virittämisellä on iso riski sille että pyörästä tulee sellainen jolla kuski ei osaa ajaa. Monesti se ensimmäinen viritety kone on se jolla kokeillaan minkälaisella moottorilla lapsi haluaisi ajaa. ensin rakennetaan testimoottori ja jos se ei olekkaan oikeanlainen niin sitten rakennetaan uusi ja taas osakauppias kiittää.
On myös muistettava, että teho ei ole kaikki kaikessa ja joskus tehoa voi myös olla liikaa. Radan tärkein paikka on mutka. Pyörän on toimittava mutkassa loogisesti ja kuskin on osattava ajaa mutkat oikein. Jos pyörä on luonteeltaan hiukan kulmikas, eli keskellä ei tapahdu mitään ja sitten kun päästään tehoalueelle niin sitten liikkuu, saattaa se sekottaa kurviajamisen totaalisesti. Alkukurvista pyörä ei kulje mihinkään ja puolessa välissä tulee kauhea tehopiikki ja pyörä lähtee poikittain.
Pitää myös muistaa, että aina kun pyörään otetaan lisää tehoa, niin kestävyys kärsii ja muutenkin osien vaihtoväli pienenee. Vakiopyörässä monet ajavat samalla männällä 10-20 tuntia, viritetyissä pyörissä yleinen tuntimäärä on 5-10 ja tosissaan kisaavilla vaihtuu mäntä joka kisaan. Vakiokoneen kanssa kun alakerta räjähti, niin pystyi mennä kauppaan ja ostaa sieltä parilla satasella valmiin kampurasarjan, näin ei voi enään tehdä viritetyn koneen kanssa. Valtaosassa viritettyjä pyöriä on joko vakiosta muokattu kampiakseli tai kaupasta valmiiksi ostettu erikoiskampura, kuten esimekiksi VHM:n kampura joka maksaa 1000€. Jos vakio koneella pystyi ajamaan 60-80 tuntia ennen koneremonttia, niin kannattaa asennoitua siihen että viritetyn koneen kanssa tunteja tulee 40-60 ja joskus paljon vähemmänkin.
On myös huomioitava, että viritetty pyörä on herkempi olosuhteille. Suuttimien kanssa joutuu leikkimään pikkusen enemmän. Vakiopyörässä monella on käytössä kahdet suuttimen, toiset kesäksi ja toiset talveksi. Viritetyn pyörän myötä myös tietämys suuttimien vaikutuksesta lisääntyy. Tätäkautta myös halu ja tarve vaihtaa suuttimia radan ja sään mukaan lisääntyy.
Viime kesänä lähdimme varovaisen luottavaisin odotuksin Imatralle kauden viimeiseen kilpailuun. Rataan oli tutustuttu etukäteen, kuski oli kunnossa ja alla oli uusi viritetty moottori. Uuteen koneeseen oli ehditty tutustua noin 20 tunnin verran. Kilpailuaamuna oli hyvin viileä ja kostea sää. Ei muuta kuin harjoituksiin ajamaan hyvää kierrosaikaa. Ei sitten ajettu hyvää kierrosaikaa, kun kone kesti 1,5 kierrosta. Mekaanikko ei tajunnut että koska aamulla oli kostea ja viileä sää olisi pyörään pitänyt laittaa isompi suutin, joten pyörä leipoi kiinni. Voin sanoa että kuskia harmitti ihan saakelisti, kun kisaan piti lähteä vakiopyörällä. Myös mekaanikon lompakkoon sattui kovasti, pyörässä nimittäin oli tuollainen 1000€ kampura kiinni. No loppuhyvin kaikki hyvin, poika ajoi vakiopyörällä kauden parhaan eräsijoituksen ja kauden parhaan totali sijoituksen. Lompakkokin pääsi helpolla, kun pelkkä veivin vaihto ja tasapainotus riittivät.
Tämä on kulunut lause, mutta mielestäni totta. Ennen moottorin virittämistä kannattaa ehdottomasti laittaa iskarit kuntoon. Mitä hyötyä on tehosta jos pyörällä ei pysty ajamaan lujaa?
Iskareiden kanssa on mielestäni kolme tärkeää asiaa:
Iskareiden merkitys ajosuoritukseen on valtava. Hyvä esimerkki viimekesän alusta on meidän kokemus Kegumsin kisasta ja sen jälkeisistä treeneistä. Kegumsin kisassa poikani karsiutui kilpailusta yhden sekuntin marginaalilla. Seuraavana päivänä toisella radalla treenatessa huomasimme että kisapyörän takaiskari on ihan kuollut. Onneksi iskari saatiin huollettua ja vielä samana päivänä päästiin ajamaan. Ero ehjän ja rikkinäisen iskarin välillä kierrosajoissa oli yli 10s, voidaankin sanoa että jos edellisen päivän kisassa pyörässä olisi ollut ehjä iskari niin poika olisi hyvin todennäköisesti päässyt kisaan.
Monesti kuulee sanottavan, että iskareita ei haluta lähteä rakentamaan koska isä ei osaa säätää niitä. Ei niitä tarvitsekkaan osata säätää, sitävarten on olemassa iskarivelhot. Meillä on sellainen iskarikaveri apuna jolta voin kysyä apua, lähettää hänelle videota ja hän videon avulla tarkistaa onko asetukset oikein.
Hirveän monessa perheessä ajatellaan, että mennään yt vakiolla pyörällä ja vakioilla iskareilla kunnes kuski oppii ajamaan lujaa. Kuinka kuski voi oppia ajamaan turvallisesti lujaa jos pyörässä ei käytännössä ole iskareita ollenkaan? Nyt kun meillä on vuoden verran ollut rakennetut iskarit, niin ainut asia mikä harmittaa on se etten tajunnut aikaisemmin laitattaa iskareita. Varmaan isoin yksittäinen asia jonka ansiosta meillä vauhti ja varmuus kehittyi viimekaudella oli juurikin iskarit. Kun poika sai ensimmäiset rakennetut iskarit, niin huomasin jo ensimmäisellä ajokerralla muutoksia ajossa. Kun iskarit toimivat, niin kurviin jarrutuksen pystyi jättämään myöhemmäksi. Ei tarvinnut niin tarkkaan katsoa tasaista linjaa, koska iskarit hoitivat epätasaisuudet pois, hyppyissä ei enään tullut takakorkeita jne...
Aina ei tarvitse rakentaa iskareita uusiksi. Jos kuski on juuri sopivan kokoinen, painoinen ja ajoasento oikea niin vakioiskareita säätämällä saadaan jo erittäin hyviä tuloksia. Oikea iskariammattilainen myös kertoo asiakkaalle kun pelkkä huolto ja vakioiskareiden säätö riittävät.
Sitten kun iskarit on kunnossa, niin vasta sitten kannattaa harkita virittämistä, mutta silloinkin kannattaa miettiä panostaako viritykseen tarvittavan rahasumman kuskin treenitunteihin vai moottorin virittämiseen. Kahden virikoneen hinnalla käy aika monta kertaa talvella Adrenalin Arenalla harjoittelemassa, riittää se raha yhteen espanjan reissuun ja siltikin jää vielä rahaa pariin adrenalin arenan reissuunkin.