Hyppääminen on monelle junnulle ja varttuneemmallekkin harrastajalle se ehkäpä kaikkein makein ja hienoin osa-alue motocrossissa. Samaan aikaan hyppääminen on se osa-alue jossa tapahtuu eniten kaatumisia, varsinkin kaatumisia joissa sattuu.
Aloittelijan kanssa kannattaakin olla alusta lähtien tarkka hypyissä ja vahtia ettei aleta harrastamaan mitään kikkailuja. Telkkarissa ja tietokonepeleissä hyppyreissä aina heitetään hienoja temppuja, joita luonnollisesti junnut haluavat myös itse kokeilla.
toinen yleinen asia on keinotekoinen hyppääminen, eli hyppyrin nokalla hypätään pyörän päällä että pyörä saataisiin hyppäämään. Tämmöinen kannattaa myös heti alkuun kitkeä pois, hypyt kasvavat kun vauhtia tulee lisää.
Hyppääminen on sellainen osa-alue jossa ei varsinkaan kannata hoputtaa, hypyille tulee pituutta ja korkeutta sitten kun sen aika on. Itse olen sitä mieltä, että mitä kauemmin maltetaan olla hyppäämättä sen parempi.
Hyppy alkaa jo hyvän aikaa ennen hyppyriä. Hyppyriä edeltävällä suoralla päätetään mihin kohtaan hyppyrin nousurinnettä tähdätään ja linjaa ei muuteta ellei jotain yllättävää tule eteen. Kiemustelu ja linjan vaihto usein johtaa huonoon hyppyyn ja kaatumiseen.
Ennen hyppyriä otetaan sellainen vauhti jolla aiotaan hypätä. Hyppyrin nousurinteessä pidetään kaasu sellaisena että vauhti ei hidastu eikä juuri kiihdy, eli käytännössä ihan pieni veto voi olla päällä mutta ei rajua kiihdytystä. Ennen hyppyrin nousurinteeseen tulemista noustaan seisomaan ja otetaan polvilla pyörästä kiinni. Polvilla pidetään pyörästä koko hypyn ajan tukevasti kiinni. Jos pyörä lähtee ilmassa vinoon, niin jalkojen avulla pyörä saadaan "väännettyä" oikeaan asentoon.
Ilmassa pyritään seisomaan keskellä pyörää, jolloin pyörän tasapaino on oikeassa kohdassa. Jos pyörän eturengas nousii hypyssä voidaan painopistettä muuttaa eteenpäin ja jos pyörän takarengas nousee liikaa ylöspäin voidaan nojautua taaksepäin.
Yksi yleisesti käytetty tapa hallita pyörän asentoa ilmassa on kaasun ja jarrun käyttö. Jos pyörän eturendas on liian alhaalla (kyseessä on takakorkea), niin laitetaan kaasu pohjaan jolloin eturengas nousee ylöspäin. Tätä kutsutaan paniikkikaasuksi.
Mikäli taas eturengas on liian korkealla painetaan kytkin pohjaan ja takajarrulla jarrutetaan niin että takarengas lukkiutuu jolloin eturengas laskee alaspäin. Tässä pitää huomioida, kytkimen käyttö. Jos takajarrun painaa pohjaan ilman kytkintä pyörä sammuu, mikä ei ole hyvä juttu.
Juuri ennen takarenkaan laskeutumista kannattaa laittaa veto päälle, eli alkaa kaasuttamaan. Mikäli alas tullaan ilman kaasu hyppy ikäänkuin pysähtyy ja kuski painautuu ohjaustankoa vasten. Kyseessä on varsin epämukava tunne. Kun alastullessa annetaan kaasua, niin pyörän liike-energia ohjautuu heti eteenpäin ja alastulo on pehmeämpi.
Toinen syy kaasuttamiseen on se, että jos pyörä tulee alas vinossa (eli linkussa), niin pyörän saa oikaistua.
Yksi yleinen kaatumisen syy varsinkin junnuille on se kun hyppyristä tullaan alas pikkusen linkussa ja höllätään kaasu heti kun huomataan linkku. Tällöin takarengas jarruttaa ja oikein tarttuu hiekkaan jolloin pyörän liike-energia aiheuttaa niin sanotun vastaheiton, jolloin takarengas hyppää toiselle pyolelle pyörää. Hyvin usein tämä vastaheitto tapahtuu muutaman kerran ja sen seurauksena kuljettajasta tulee matkustaja ja matka päättyy kaatumiseen.
Yksi erittäin tärkeä asia hypyn laskeutumisessa on paikka mihin laskeudutaan. Kannattaakin alusta lähtien opettaa junnua laskeutumaan oikein ja oikeaan paikkaan ja vielä vahtia tätä. Esimerkiksi pöytähyppyrissä hypyn on aina laskeuduttava joko pöydän päälle, tai alastulorinteeseen. Koskaan ei saa laskeutua tasaselle!
Joka vuosi on tapauksia, joissa hyppy on mennyt pitkäksi ja sen takia laskeutuminen on tapahtunut tasaselle ja lopputulemana on ollut pahoja jalkavammoja.