Kaikille on itsestään selvää, että ensimmäinen kierros uudella ja vieraalla radalla ajetaan rauhallisesti, mutta näin pitäisi myös toimia kotiradalla.
Alusta lähtien kannattaa opettaa juniori ajamaan ensimmäinen ratakierros rauhallisesti. Rauhalliseen ensimmäiseen kierrokseen on useita syitä, joista ehkäpä se tärkein on turvallisuus. Hyvin usein näkee tapauksia joissa kuski lähtee varikolta urku auki ja kaatuu ikävästi heti ensimäisellä kierroksella.
Yleensä kaatuminen johtuu siitä, että kuski ei ole vielä lämmitellyt siirtävästi, pyörä ei oikein toimi kylmänä oikein ja ratakin on erilainen kuin edellisellä ajokerralla.
Kun ensimmäisen kierroksen ajaa rauhallisesti, niin samalla saa tarkistettua radan kunnon ja onko rataan tullut muutoksia. Monesti ratoja muutellaan pitkin kesää eikä muutoksista välttämättä paljoa tiedoteta.
Toinen osa-alue on pyörän toiminta. Ensimmäisen kierroksen aikana pyörä lämpiää käyttölämpötilaan jolloin varmistetaan että moottori toimii kuten sen pitää. Samalla kuski voi kuulostella pyörää ja varmistaa että pyörä tuntuu siltä kuin sen pitäisi. Monesti edellisen ajokerran jälkeen pyörää on huollettu, joten on ihan hyvä vielä radalla varmistaa että pyörä on kaikin puolin kunnossa.
Kolman osa-alue on kuljettaja. Aika harva kuljettaja venyttelee ja lämmittelee varikolla, vaikka näin olisikin hyvä tehdä. Melkein kaikki vain hyppäävät pyörän selkään ja lähtevät ajamaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että radalle lähdetään kylmiltään, joten on hyvä että ensimmäinen kierros otetaan rauhallisesti ja lämmitetään myös kuski ajokuntoon.