
Nyt kun vuoden 2021 ensimmäiset kilpailut on päästy kilpailemaan ja kilpailukausi on saatu mukavasti käyntiin, niin ajattelin kirjoitella muutaman sanan alkaneesta kaudesta.
Tosiaan tässä kohdassa kautta meillä on kauden ensimmäinen SM-kilpailu Karkkilassa sekä Porin ja Kuopion Motocross-liigan kilpailut saatu todella hienosti vietyä läpi.
Ennen kauden alkua minua itseä mietitytti aika kovasti, miten tälle kaudelle tulleet formaattimuutokset otetaan kilpailijoiden puolella vastaan. Ehkäpä kaikkein isoin muutos tälle kaudelle oli motocross-liigan sunnuntain muuttuminen TOP250-luokaksi. Toki muitakin muutoksia kaudelle tuli, mutta muut muutokset olivat enemmänkin paikkavaihdoksia ja luokkayhdistyksiä.
Kauden ensimmäisessä kahdessa kilpailussa meillä on ollut TOP250-luokassa todella hieno määrä kilpailijoita, ja palaute formaattimuutoksesta on ollut poikkeuksetta positiivista. Toki TOP250-formaatissa on monia asioita, joita voidaan tulevaisuudessa toteuttaa paremmin, mutta niitä säädetään seuraaville vuosille tämän vuoden havaintojen pohjalta.
Porin Motocross-liiga
Porin kisaan pääsin itse vasta sunnuntaiksi, eli TOP250 päivään. Uuden formaatin ensimmäisessä kilpailussa itseä kiinnostikin enemmän sunnuntain ohjelma ja miten formaatti toimii. Pääosin TOP250 formaatti toimi tosi hyvin, mutta kyllä sieltä muutama sellainen asia nousi mieleen, jotka listasin lajiryhmän 2022 sääntökehityslistalle.
Yksi esimerkki Porissa havaitusta asiasta oli ryhmien yhdistäminen. Lajiryhmä teki Porin havaintojen perusteella sellaisen linjauksen, että vaikka säännöt sallivat kahden peräkkäisen ryhmän yhdistämisen silloin kun kilpailijoita on maksimissaan 49, niin lajiryhmä ei suosittele yhdistämistä jos yhdistämisen myötä ryhmäkoko kasvaa siten että takarivi joudutaan ottamaan käyttöön.
Toinen sellainen kysymys, johon törmäsimme Porissa ja Kuopiossa oli ryhmästä toiseen siirtyvien kilpailijoiden sijoittuminen puomille. Lajiryhmä on ohjeistanut kilpailun järjestäjiä ja ajanottajaa, että ryhmää vaihtavat menevät aina viimeisenä puomille. Tämä asia pitää kanssa kirjoittaa paremmin auki 2022 sääntöihin.
Itse tykkään Honkajoen radasta tosi paljon. Rata on hieno ja raskas, ehkä hiukan raskas näin kauden ensimmäiseen kilpailuun. Honkajoen radan omistaja ja Porin moottorikerho olivat tehneet todella hienoa työtä radan kanssa ja erityisesti radan turva-alueiden kanssa. Turva-alueita oli siivottu todella reilusti ja rata näytti hyvin erilaiselta kuin edellisellä kerralla siellä käydessäni.
Toivottavasti näemme Honkajoella kilpailuja myös tulevina vuosina.
Karkkilan SM-kilpailu
Kauden ensimmäisessä SM-sarjan kilpailussa olin molemmat päivät, tällä kertaa hiukan erilaisessa roolissa. Kerho oli pyytänyt minut Kennyn kaveriksi kuulutuskoppiin. Tykkään todella paljon olla Kennyn kanssa kuuluttamassa ja Karkkilassa on aina ollut tosi mukava olla kuuluttajana, joten suostuin hommaan. Kenny on kuuluttajana vuosikymmenien kokemuksen omaava ammattilainen. Kennyn kokemuksen näkee mm. siitä, että ihan sama mitä radalla tapahtuu, moottori ei sammu ja puhetta tulee.
Mutta mennään itse kilpailuun.
Heti ensimmäisenä pitää kehua rataa, kyllä oli rata hienossa kunnossa, varsinkin kun tietää että koko kilpailua edeltäneen viikon satoi vettä. Rataryhmä oli tehdyt todella hyvää työtä radan kanssa ja kuskit tuntuivat tykkäävän.
En lähde analysoimaan kilpailijoiden suorituksia kovin syvällisesti, mutta haluan nostaa muutaman luokan ja kilpailijan hiukan esille.
Naisten luokassa huomaa hyvin, että nuorempi sukupolvi on saapumassa hyvää vauhtia haastamaan vanhemman sukupolven valta-asemaa. Tästä haastamisesta hyvän näytön antoi Noora Uro, joka molemmissa lähdöissä otti letkan johdettavaksi. Ihan ei vielä paukut Nooralla riittänyt voittoon, mutta askelmerkit kauteen näyttävät todella hyvältä.
MX125- ja MXJ-luokista itselle jäi parhaiten mieleen Kaapo Kalatie ja Mikael Palohuhta. Kaapo ajoi todella hienon viikonlopun ja oli tosi mukava nähdä kuinka Kaapo tuli välivuoden jälkeen todella vahvana takaisin kuvioihin. Mikael Palohuhta voitti MXJ-luokan molemmat erät todella suvereenisti, mielenkiintoista nähdä mikä on meno viikon kuluttua Siilinjärvellä. Kaapon ja Mikaelin kaverina sellaisia, minulle positiivisia yllättäjiä olivat Miro Varjonen ja Tiitus Enjala, herrat ovat talven aikana tehneet todella positiivisen kehityspompun.
Superfinaali on yksi isoista tämän kauden uudistuksista. Lajiryhmässä moneen kertaan talven aikana mietittiin, miten uudistus otetaan vastaan SM-luokan kilpailijoiden puolelta. Paljon on superfinaalista tullut positiivista palautetta ja olihan se mukava nähdä täysi puomillinen kuskeja!
Karkkilan SM-päivän kilpailuerät lähetettiin Ruutu+ -palvelun kautta livenä. Mielenkiintoista oli pitkästä aikaa olla mukana livetoteutuksessa. Tämä taisi olla minulle neljäs live noin kolmen vuoden aikana, joten ihan kauheasti ei ole kokemusperäistä osaamista aiheesta. Kuten kaikki tätä kirjoitusta lukevat varmasti tietävät, niin olen aika kauan touhunnut motocrossin puolella ja tykkään lajista paljon, tämän saattoi lähetyksestäkin huomata. Kun radalla vauhti kasvoi, niin vauhti kasvoi myös kuulutuskopissa ja välillä kopissa molemmat kuuluttajat puhuivat samaan aikaan. Olen kuullut, että mediassa on asiaa myös puitu ja mieltä pahoitettu, pahoittelut tästä ja seuraavalla kerralla koitetaan parantaa. Vielä ei tiedä koska tuo seuraava kerta on, onko sitä edes.
Kuopion Motocross-liiga
Kuopiossa pääsin seuraamaan koko viikonlopun ja pakko sanoa, että olen niin MX50-luokan fani kuin olla ja voi. Mitään vanhemmilta kilpailijoilta pois ottamatta, perheen pienimmät ajaa todella upeasti.
Kuopion kisan yhteydessä pääsin myös seuraamaan, kuinka liigakilpailua edeltävä avoin harjoitus toimii ja tosi hienosti se toimi. MX-liigan promootiosta Hellu tuota harjoituspäivää organisoi nyt toista vuotta ja hienosti homma toimii. On todella hienoa, kun perjantaina pääsee rauhassa tutustumaan rataan ja lauantaina voi sitten ajaa kilpailun. Säästyy rahaa, kun voi yhdellä reissulla hoitaa kaksi reissua. Harjoituspäivä tekee hyvää myös kilpailua järjestävälle kerholle, kun tulee yksi ansaintamahdollisuus lisää.
Tällä kertaa kilpailua seurasin hyvin vahvasti radan keskialueelta aika vahvasti kameran objektiivin läpi. Oli mukava taas kierrellä pitkin rataa ja ottaa valokuvia.
Kilpailu meni kaikinpuolin varsin mallikkaasti, silleen savolaiseen hyvään tyyliin. Kellään ei ollut kiire ja asiat vaan lutviutuivat hienosti.
Kuopiossa päästiin kokemaan jotain sellaista, mitä en muista viimeisen kymmenen vuoden aikana koetun. Lauantaina lähtöpuomiin tuli vika ja sen johdosta MX65-luokan kaksi ryhmää jouduttiin lähettämään liikkeelle lippulähdöllä. Lippulähtö toimi tosi hienosti ja puomikin saatiin sitten kassareiden eriin korjattua. Oli hienoa nähdä tässäkin asiassa kerhon kokemus, kun ensisijainen ratkaisu ei toiminut siirryttiin toiseksi parhaaseen malliin ja saatiin kisa pidettyä käynnissä.
loppuporinat
Viime syksynä lajiryhmässä katsottiin tilastoja ja pohdittiin, että MXJ on kuihtumassa pois. Yli puolet MXJ-luokan kilpailijoista ajoi piikillä ja kisoissa oli maksimissaan 30 kilpailijaa. Samaan aikaan MX2-luokan osallistujamäärät ovat pudonneet tasaisesti ja kolmasosa MX2-luokan kilpailijoista on ollut MXJ-luokan kilpailijoita. Oletus oli, että tällä kaudella luokat voisi yhdistää. No mönkäänhän tuo olettama meni, ainakin ensimmäisen kahden kilpailun osalta. Karkkilassa MXJ-luokassa oli 43 kilpailijaa, mikä on moneen vuoteen ennätys.
Jos hiukan vielä loppuun summaa alkanutta kautta, niin heti ensimmäisenä todella iso kiitos kaikille jo kilpailun järjestäneille kerhoille ja tällä kaudella vielä kilpailuja järjestäville kerhoille. Kilpailun järjestäminen näissä hiukan poikkeuksellisissa olosuhteissa vaatii kerhoilta ja talkoolaisilta paljon isomman panostuksen kuin normaalioloissa.
Samalla myös todella iso kiitos kaikille kilpailijoille ja kilpailijoiden taustajoukoille. Meillä on kauden jokaisessa kilpailussa rikottu edellisten vuosien osallistujamääräennätykset. Vielä kun jostain löydettäisiin lisää kilpailijoita MX2- ja MX1-luokkaan, niin olisi aika täydellinen tilanne.
Tässä olikin tämänkertaiset pohdinnat, lisää saattaa tulla seuraavien parin kilpailun jälkeen, ehkä.