Iisalmessa ajettiin Motocross Liigan kilpailu 11.6.2017. CrossiBlogi-tiimin kuljettaja Jami Niemelä osallistui MX125 –luokaan.
Jamin kilpailu jäi valitettavan lyhyeksi, kun jo aamun aika-ajossa Jami loukkasi polvensa ja joutui keskeyttämään päivän. Nopealla kierroksella Jamin tullessa toiseksi viimeiseen kurviin, sisäkurvin puoleinen jalkatappi osui uran reunaan ja pyörän vauhti tökkäsi siihen. Tilanteessa Jamin jalka irtosi tapilta ja vääntyi sillä seurauksella, että polvilumpio lähti pois paikaltaan. Koska kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, tiesi Jami miten toimia ja sai lumpion paikalleen ja siten minimoitua vahingon.
Tänään kävimme näyttämässä polvea Pohjola Sairaalan polvilääkärille ja päätös oli, että polvi leikataan ensi viikolla.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että Jamin kilpailukausi on tässä kohdassa valmis.
Jami kertoi lääkärikäynnin jälkeen: Harmittaa ihan kamalasti, että kausi jää näin kesken. Nyt keskitetään kaikki energia polven kuntoutukseen ja 2018 kaudella tullaan entistä vahvempana takaisin.
Iso kiitos vielä kaikille Jamin ja CrossiBlogi-tiimin tukijoille, yhteistyökumppaneille ja muille matkassa mukana oleville. Hyvää ja vauhdikasta kisakautta kaikille crossareille!