7.8.2016

Iskaritestiä Heinolassa

Jokunen viikko sitten kirjoittelin iskaritestistä jota teimme Tihemetsässä. Tuon jälkeen on paljon muuttunut, meille tuli uusi KTM SX125 ja siihen luonnollisesti piti saada alusta. Tuossa yhteydessä Ari Nurmela MP-Racing Oy:stä rakensi meille testaamastamme KTM SXF250 Prototyypistä sellaisen version joka on tarkoitettu SX125:n.

Jo ensimmäisellä ajokerralla kuski tykkäsi iskarista todella paljon. Viiden ajotunnin jälkeen kuski oli sitä mieltä, että prototyyppi on todella lähellä meillä piikissä olevaa Reigerin takaiskaria tuntumalta ja toiminnalta. Mielenkiintoista nähdä mikä on mielipide kun Reigeri saapuu päivityksestä.

Tällä viikolla Ari muutti SXF250:n iskaria, niin että se olisi saman tuntuinen kuin SX125 iskari.

Eilen olimme Heinolassa ja rata oli todella hyvässä kunnossa iskaritestiä varten. Rata ei ollut tasainen, mutta ei myöskään ihan kauhean pattinen, oikeasti todella hyvä. Ensimmäistä kertaa meillä testissä oli mukana myös hidastusvideoon kykenevä kamera.

Päivän aikana ajoimme ristiin piikillä ja puolikkaalla ja viestittelimme Nurmelan kanssa ja teimme pientä hienosäätöä. Testisession loppuksi kuski totesi “piikin iskarista tykkään todella paljon. Puolikas on parempi kuin edellisellä testikerralla, mutta vaatii vielä työtä”.

Eli testit jatkuu ja seuraavat askelmerkit on jo sovittu.

On muuten todella mielenkiintoista touhua tuo iskaritesti kun kuski osa akokoajan enemmän ja enemmän kertoa miltä mikäkin kokeilu ja muutos tuntuu.

Ohessa linkki lyhyeen testivideoon jossa testataan enemmänkin kuinka tuo uusi kamera toimii.