Latvian mestaruussarja Ape 22.5.2016

Latvian mestaruussarjan toinen osakilpailu ajettiin sunnuntaina 22.5.2016 Apen hienolla radalla. CrossiBlogi Tiimin kuljettaja Jami Niemelä osallistui kilpailuun MX125 -luokassa.

Rata oli meille ennestään tuntematon ja jo lauantaina rataan tutustuessa tiedettiin, että kilpailusta tulee vähintäänkin mielenkiintoinen. Radalla oli paljon sellaisia elementtejä joita ei pääse harjoittelemaan Suomessa missään, kuten lähtö nurmikolta, seinähyppyreitä sekä pudotuksia. Pudotuksissa pudottauduttiin 3-5 metriä tyhjään. Vaikka rata olikin erilainen kuin kotimaiset radat oli se todella upea ja Niemelä odotti innolla sunnuntain kilpailua.

Aika-ajo meni vielä rataan tutustuessa, viimeisellä nopealla kierroksella Niemelä paransi kierrosaikaansa lähes kaksi sekuntia. Aika oikeutti sijaan 13.

Ensimmäisessä erässä lähtö ei onnistunut hyvin, ja kun lisäksi ekassa kurvissa sai väistää nurin mennyttä kilpakumppania, alkoi erä porukan hänniltä. Ekoilla kierroksilla tuli muutama hyvä ohitus, jonka jälkeen oli monta kierrosta hienoa taistelua kilpakumppanin kanssa. Kilvanajo kuitenkin loppui muutama kierros ennen maalia kun talvella kuntoutettu selkä kipeytyi uudelleen. 

Toisessa erässä Jami pääsi hyvin puomilta liikkeelle, mutta ekassa kurvissa kaatuneen väistö ja taas hänniltä liikkeelle. Ekoilla kierroksella hienoa taistelua ja ohituksia puolin sun toisin. Koko erä oli hyvää ajoa ja lisää ohituksia, lopulta maalissa 12.

Latviassa kilpailemisen yksinä syinä meillä on se, että saadaan kokemusta ja näkemystä ulkomaan kisoista ja näiden kahden kilpailun perusteella voidaan jo sanoa, että paljon on tullut hienoa kokemusta radoista, kilpailutoiminnasta ja kulttuurista. Ulkomailla kilpailemisessa on erilainen lataus kuin kotimaisissa kilpailuissa.

Seuraava Latvian mestaruussarjan kilpailu kilpaillaan 21.8.2016 Cesisin radalla. Viron mestaruussarjan ensimmäinen kilpailu on 3.6.2016 Karksi-Nuian radalla. Karksi-nuian kilpailu jää valitettavasti meiltä väliin perhejuhlan johdosta.

Kilpailun viralliset tulokset mylaps.com:ssa

Tagged with →  
Share →