12.9.2015

Jami Niemelä Viron mestaruussarjan kilpailussa, Tihemetsässä, kahdeksas

tihemetsa_20150912_small-2

Tihemetsässä, Virossa, ajettiin 12.09.2015 Viron mestaruussarjan neljäs osakilpailu. Osakilpailu oli sarjan päätöskilpailu. CrossiBlogi tiimin Jami Niemelälle tämä kilpailu oli kauden toinen Viron mestaruussarjan osakilpailu.  Jami Niemelä #69 osallistui MX2 Junior luokkaan. MX2 junior luokka on tarkoitettu 125 kuutioisilla pyörillä kilpaileville. Tällä kaudella MX2 Junior luokan kilpailut ajetaan yhdessä MX2-luokan kuljettajien kanssa.

Aamun aika-ajossa Jami Niemelä ei ihan onnistunut, koska jokaisella nopeala yrityksellä joko edessä oli hitaampi kuljettaja tai takaa tuli nopeampi kuljettaja. Aika-ajon aika oikeutti 21. Puomipaikkaan.

Lähdöissä huomaa tämän kauden vähäisen starttimäärän. Lähdöt ovat pikkusen varovaisia, joten erät lähtevät liikkeelle porukan häntäpäästä.

tihemetsa_20150912_small-4

Ensimmäisessä erässä lähtö oli hivenen varovainen ja sijoitus ensimmäisen kurvin jälkeen oli porukan neljänneksi viimeinen. Ensimmäisten parin-kolmen kierroksen aikana Jami Niemelä ohitti reilu viisi kuljettajaa. Harmillisesti hieno nousu tyssäsi kolariin kanssakilpailijan kanssa. Jamin edellä ollut kuljettajan spinnasi ja kun hän lähti liikkeelle käänsi hän pyöränsä niin että ajoi suoraan Jamia päin. Kolarin seurauksena Jami kaatui ja putosi porukan viimeiseksi. Tämän jälkeen Jamin onnistui nousemaan muutaman sijoituksen ja maalissa sijoitus oli koko porukan 21. Ja MX2 Junior luokassa 8.

tihemetsa_20150912_small-11

Toisen erän lähtö onnistui hiukan paremmin kuin ensimmäisessä erässä. Harmillisesti hyvä lähtö vesittyi ensimmäisen kurvin jälkeisen kolarin johdosta. Jami Niemelä onneksi onnistui kolarin ohittamaan, mutta kolarin takia joutui hidastamaan rajusti ja taas erä lähti liikkeelle kolmanneksi viimeisenä. 

Ensimmäisten kierrosten aikana Jami Niemelä onnistui ohittamaan useita kuljettajia nousten jo koko porukan yhdeksänneksitoista. Erän lopulla tuli takaiskarin tunnit täyteen ja Jami joutui jättämään osan isoista hyppyreistä hyppäämättä. Tämän johdosta sijoitus putosi parilla pykälällä, mutta maalissa koko poruan 21. Ja MX2 junior luokan 8.

Päivän yhteispisteissä sijoitus MX2 Junior luokassa 8. ja koko MX2 Junior luokan sarjassa 10.