21.8.2014

Team CrossiBlogi Karkkila - Siili - Miehikkälä

CBR_Tornio

Heinäkuun ja elokuun alun aikana tiimillä on ollut melkoisen vauhdikasta aikaa, sillä neljänä peräkkäisenä viikonloppuna on ollut ohjelmassa kilpailut. Alavuden kilpailuista kuulumiset jo tulikin, joten tällä kertaa keskitymme Karkkilan, Miehikkälän ja Siilinjärven kuulumisiin.

Karkkila

Karkkilan saviradalla oli ohjelmassa MXC/A Suomen CUP:n kolmas osakilpailu. Tiimin kuljettajista kilpailuun osallistuivat Miro Niemi #33 ja Jami Niemelä #121.

Kuten aikaisempina vuosina, tälläkin kerralla Karkkilan rata oli samaan aikaan sekä superliukasta savivelliä että pöliseviä osioita. Ensimmäisessä erässä Miro oli sijalla 17 ja Jami sijalla 18. Toisessa erässä Miron ajo sujui ensimmäistä huomattavasti paremmin ja sijoitus oli hienosti 14. Jamilla joukkokolarin ja muutaman radalta ulosajon jälkeen jo pelkästään maaliin ajaminen oli positiivinen suoritus.

Päivän yhteistuloksissa Miro oli 16. ja Jami 21.

Miehikkälä

Miehikkälän hienolla hiekkaradalla kilpailtiin MX -Liigan osakilpailu sekä historian ensimmäinen virallinen avoimen C-luokan kilpailu. Lauantain liigassa oli tiimiä edustamassa tiimin kuopus Lenni Niemi #33 ja sunnuntaina Miro Niemi #33 ja Jami Niemelä #121.

Lennin kilpailu sujui hyvin. Molemmissa erissä ensimmäisen kierroksen jälkeen Lenni oli sijalla 9, ja erän aikana hienolla ajolla sijoitus parani kuudenneksi. Molempien erien kuutossijat oikeuttivat myös päivän totalissa kuudenteen sijaan.

Sunnuntaina avoimessa C-luokan kilpailussa kilpailivat MXC/B ja MXC/A -kuljettajat. Ensimmäisen erän lähtö hiukan epäonnistui molemmilta kuljettajilta, joten kilpailua lähdettiin rakentamaan rankemman kaavan kautta. Miron onnistuikin nousta hienosti pikkuhiljaa ylemmäksi koko erän ajan ja lopulta Miro oli maalissa sijalla 8. Jamin osalta kilpailu oli aikalailla taputeltu viidennellä kierroksella, kun lasit olivat niin tukossa että oli aivan pakko käydä ratavarikolla vaihtamassa puhtaat lasit. Lasien kuraantumisen ja vaihdon myötä sijoitus putosi 20. huonommalle puolellle, mistä alkoi tasainen nousu. Lopulta maalissa Jami oli sijalla 14.

Toisen erän lähtö oli aikalailla toisinto ensimmäisestä erästä. Miro oli 9. ja Jami 17. ensimmäisen kierroksen jälkeen, ja lopulta maalissa Miro oli 9. ja Jami 14.

Päivän totalissa Miro oli 7. ja Jami 13.

Siilinjärvi

Siilinjärven kisaan tiimin kuljettajista osallistui vain Jami Niemelä #121.

Aamun aika-ajo oli kovasti haasteellinen, kun puhdasta kierrosta ei oikein millään onnistunut ajamaan, aina oli joku edessä. Viimein aika-ajon viimeisellä mahdollisella kierroksella Jami onnistui pääsemään hyvään koloseen. Aika parani heti 4s, jonka seurauksena aika-ajon sijoitus oli 11. 

Ensimmäisen erän lähtö epäonnistui täydellisesti ja matka alkoikin viimeiseltä sijalta. Ensimmäisen kierroksen aikana Jamin onnistui ohittamaan muutamia kuljettajia ja erän aikana pikkuhiljaa sijoitus parani ja lopulta maalissa sijoitus oli 14.

Toisen erän lähtö onnistui ensimmäistä erää huomattavasti paremmin. Ensimmäisessä kurvissa sijoitus oli aikalailla porukan puolivälin tuntumassa, mutta toisella suoralla tapahtunut arviointivirhe jota vielä seurasi pieni ajovirhe, aiheuttivat putoamisen porukan hännille. Ensimmäisen kierroksen aikana Jamin onnistui ohittaa pari kuljettajaa, kunnes kaatui kurvissa. Kaatumisessa tuhraantui sen verran aikaa, että Jami putosi jälleen porukan hännille. Seuraavien kierrosten aikana sijoitus koheni pari pykälää, kunnes yhdessä isoista ylmämäistä tapahtui ajovirheen myötä raju kaatuminen ja taas sijoitus putosi viimeiseksi. Erän aikana sijoitus parani vielä muutamalla pykälällä, lopulta maalissa sijoituksena oli 17.

Tulevat kilpailut

23.08.2014 Tarto Eestin mestaruussarjan 3/4 -kilpailu
06.09.2014 MX-Liiga Rauma
06.09.2014 Tihemetsä Eestin mestaruussarjan 4/4 -kilpailu
14.09.2014 MXC/A Heinola

web_sponsoribanneri_2014b