Jere_Haavisto_loket
Viikonloppuna ajettiin motocrossin EMX150-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu Loketin radalla Tsekeissä. Suomesta mukana kisassa olivat Team Manninen Bros Hondaa edustavat Jere Haavisto, Matias Murto ja Tatu Junnola. Lähtökohta kilpailuun oli haastava, sillä EM-sarjaa alkukaudesta johtanut Haavisto kaatui edellisessä osakilpailussa Saksassa loukaten lapaluunsa sekä polvensa ja putosi sarjassa toiseksi 10 pistettä Englannin Albie Wilkien taakse. Haavistolla on edelleen murtuma lapaluussa sekä polvilumpiossa ja osallistuminen Tsekin kisaan oli pitkää epävarmaa. Aika-ajossa suomijuniorit onnistuivat kuitenkin hienosti Loketin haastavalla radalla. Jere Haavisto oli koko joukon nopein ja Tatu Junnola ylsi kauden parhaaseen aika-ajosuoritukseen ja oli hienosti neljäs. Matias Murrolla oli hankaluuksia löytää rytmiä radalle ja nuorukainen oli vasta 14.
 
Ensimmäisessä erässä Junnola ja Haavisto saivat melko hyvät lähdöt ja Haavisto nousi jo toisen kierroksen alussa kärkeen. Junnola nousi parhaimmillaan jo kolmanneksi, mutta virheet pudottivat lopulta Kouvolalaisen sijalle 11. Matias Murto oli startin jälkeen kymmenenen sijan huonommalla puolella, mutta hyvän nousun jälkeen sijoitus oli maalissa viides.
 
– Startti onnistui ihan kohtuullisesti ja nousin nopeasti kärkeen. Toiselle kierrokselle lähdettäessä lääkintäliput heiluivat  kun kaksi kuljettajaa oli kolaroineet radan isoimmassa hyppyrissä. Luulin siinä vaiheessa, että toinen osapuoli oli sarjaa johtava Wilkie ja päätin ajaa varmistellen ykkösenä maaliin. Jossain vaiheessa varikolta kuitenkin näytettiin, että Wilkie oli noussut toiseksi joten nostin tempoa ja sain vakiinnutettua eron noin 4 sekuntiin. Kolmanneksi viimeisellä kierroksella sitten lähti yhdessä ylämäkimutkassa pyörä liikaa luistoon ja meinasin kaatua. Mäki oli sen verran jyrkkä, että siihen hukkautui paljon aikaa ja Wilkie pääsi aivan kantaan. Onneksi sain kuitenkin vauhdin päälle ja sain ajettua vielä hieman eroa viimeisellä parilla kierroksella, kertoi Haavisto.
 
Toinen erä alkoi Haaviston kannalta mahdollisimman huonosti eli hän kolaroi lähdössä ja jäi aivan viimeisten joukkoon. Samassa lähtökolarissa mutta ulompana oli myös Matias Murto. Tiimikaveri Junnola sen sijaan starttasi kärkijoukoissa ja nousi toisella kierroksella kärkeen. Junnola sai nauttia kärkitilasta muutaman kierroksen ajan ennen sarjajohtaja Wilkie sai hänet kiinni ja nousi kärjeksi. Junnola ei kuitenkaan antanut periksi vaan kuittasi vielä kertaalleen kärkipaikan itselleen. Wilkie kuittasi kuitenkin nopeasti takaisin ja ajoi karkuun. Haavisto teki kuitenkin hyvää nousua ja nousi lopulta toiseksi, Ruotsin Albie Larsen oli maalissa kolmas ja Junnola neljäs. Murto nousi lopulta yhdenneksitoista.
 
– Viikonloppu meni hyvin, mutta ottaen huomioon pistetilanteen pakko myöntää että se oli pettymys. Nyt mestaruus ei ole enää ainoastaan Haaviston käsissä, vaan Lommellissa Haaviston voittaessa saisi Wilkie olla korkeintaan molemmissa erissä kolmas, jotta saataisiin mestaruus Suomeen. Junnola on nostanut hienosti vauhtia kauden mittaan ja on nyt kahdessa viimeisessä osakilpailussa johtanut kisaa. Uskon, että pehmeällä hiekalla Tatulla on hyvä mahdollisuus podiumille ja jopa lyödä Wilkie. Pidämme yhteistreenit vielä tällä viikolla ja yritämme kaivaa kavereista vielä hiukan lisää vauhtia, kertasi tiimipäällikkö Kusti Manninen.

 
Team Manninen Bros Hondan Matias Murto on EMX150 EM-sarjassa neljäntenä ja Tatu Junnola viidentenä. Sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppua 
Tagged with →  
Share →