17.7.2014

Team CrossiBlogi: Pohjoisen Kierros 2014

CBR_Tornio

27.-29.6.2014 kilpailtiin Torniossa Pohjoisen kierroksen ensimmäinen osakilpailu. Normaalista poiketen kilpailu oli kolmipäiväinen, perjantaina ja lauantaina oli ohjelmassa MX-Liiga ja sunnuntaina MXC/A.

Perjantaina CrossiBlogin kuljettajista radalla oli tiimin MX65-kuljettaja Lenni Niemi. Aamun harjoitukset lähtivät Lennillä hienosti käyntiin Lennin kellottaessa porukan 4. nopeimman ajan.

Ensimmäisen erän lähtö onnistui hienosti ja ensimmäisen kurvin jälkeen Lenni oli sijalla 5. Hyvän ajon myötä maalissa sijoitus oli 4.

Toisen erän lähtö oli lähes yhtä hyvä kuin ensimmäisessä erässä, sijoituksen ollessa ensimmäisen kurvin jälkeen 6. Kolmannella kierroksella tapahtuneen kaatumisen johdosta Lenni putosi muutaman sijan, mutta hyvän ajon myötä sijoitus parani pikkuhiljaa ja lopulta maalissa Lenni oli sijalla 5.

Päivän totaalissa Lenni oli 4.

Sunnuntain MXC/A -kilpailu

Sunnuntaina MXC/A -luokassa CrossiBlogin kuljettajista radalla olivat Miro Niemi ja Jami Niemelä.

Aika-ajo ei kummallakaan kuljettajalla aivan nappiin mennyt, Jami ei ruuhkan takia onnistunut ajamaan yhtäkään puhdasta aika-ajokierrosta ja Miron ajon keskeytti tekninen vika. Lopulta Jami oli aika-ajossa sijalla 11, Miro ei saanut aikaa ollenkaan, mutta onneksi kuitenkin pääsi kilpailuun mukaan.

Ensimmäisen erän lähtö onnistui Jamilla erittäin hyvin Jamin ollessa ensimmäisen kurvin jälkeen sijalla 4. Kilpailun puolivälissä Jami ajoi monta kierrosta kolmantena, kunnes joutui luovuttamaan paikan toiselle kuljettajalle. Lopulta maalissa hienon ajon jälkeen sijoitus oli 4.

Myös Miron lähtö onnistui varsin hyvin hänen ollessa ensimmäisen kurvin jälkeen sijalla 9. Ensimmäisellä kierroksella tapahtuneen kaatumisen jälkeen Miro putosi porukan hännille, mutta erän aikana Miron onnistui upeasti nousta 6 sijaa ylöspäin ja maalissa sijoitus oli 21.

Toisen erän lähdöt eivät kummallakaan kuljettajalla onnistuneet aivan ensimmäisen erän tyylillä. Jami oli lähdön jälkeen 9. ja Miro 25. Erittäin vaikeaksi ja haastavaksi päivän aikana kulunut rata aiheutti sen, että molemmat kuljettajat joutuivat varomaan ja lopulta maalissa Jami oli sijalla 18. ja Miro sijalla 22.

Päivän totaalissa Jami oli 10. ja Miro 25.

Keskiviikon kansallinen kilpailu

Keskiviikkona 2.7.2014 kilpailtiin Tornion radalla kansallisen MXC/A-kilpailu. Tiimin kuljettajista Jami Niemelä oli ainoa kilpailuun osallistunut kuljettaja. MXC/A-kuljettajien vähäisyyden vuoksi kilpailun johto päätti yhdistää MXC/B ja MXC/A -luokat samaan lähtöön. Kilpailu oli muutenkin normaalista poikkeava, koska tällä kertaa ajettiin kolme erää, joista jokainen oli 7 kierroksen mittainen.

Ensimmäisen erän lähdössä Jami sai hyvän lähdön ja lähtikin vetämään porukkaa. Kaksi kierrosta ennen maalia Kierroksella ohitettavan kanssa tuli pieni arviointivirhe jonka seurauksena sijoitus putosi toiseksi. Vielä viimeisessä kurvissa Jami yritti päästä takaisin ykköseksi, mutta ohitusyritys ei onnistunut, joten sijoitus oli 2.

Toisen erän lähtö ei ihan yhtä hyvin onnistunut kuin ensimmäisessä erässä, sijoitus ekan kurvin jälkeen oli 3. Puoli kierrosta myöhemmin Jami oli ensimmäisenä ja pääsi ajamaan omaa ajoa maaliin saakka. Maalissa ero toiseksi tulleeseen oli reilu 8s.

Kolmannen erän käsikirjoitus olikin ensimmäisestä kahdesta kovin poikkeava. Lähtösuoralla kaverin kanssa ajoa olkapäät yhdessä ja eteen kaatuneen kilpakumppanin väistö, ekan kurvin jälkeen sijalla 12. Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä sijoitus oli jo 2. Lopulta maalissa todella tiukan väännön jälkeen Jami oli sijalla 3.

Päivän totaalissa sijoituksena 2.

Tulevat kilpailut
20.04.2014 MXC/A  Alavus
26.07.2014 MXC/A  karkkila
02.08.2014 MX-liiga Miehikkälä
03.08.2014 MXC-luokan avoin kilpailu miehikkälässä
10.08.2014 MXC/A Siilinjärvi
16.08.2014 MX-liiga Imatra
23.08.2014 MXC/A Salo

CrossiBlogi Tukija 2014