Netissä ja eri uutispalveluissa käydään kovasti keskustelua MXC/A-luokan tilanteesta ja lähinnä osallistujapulasta, joten minäkin ajattelin laittaa lusikan samaan soppaan...
Kun keskustellaan MXC/A-luokan tilanteesta olisi hyvä myös tietää mistä ollaan tulossa ja mihin menossa. Viimevuosina on ollut kokoajan sellainen tilanne, että MXC/B -luokka on osallistujamäärältään se kaikkein suurin MXC-luokista ja sitten MXC/B:stä nopeimmat siirtyvät MXC/A -luokkaan. Viimeisen 3-4 vuoden aikana on nähty kuinka MXC/B-luokan kuljettajamäärä on aika lähelle puolittunut. Jos nousuluokan kuskimäärä on puolittunut, niin kyllä se väistämättä vaikuttaa ylempään luokkaankin. On myös huomioitava, että aika monessa perheessä siinä 14-16 ikävuosien tienoilla kuskeja rupeaa kiinnostamaan muukin kuin hiekkalaatikolla leikkiminen, joten lajissa on myös ns. luontaista poistumaa.
MXC/A-luokan tilanteeseen vaikuttaa myös muutama vuosi sitten uudelleen lanseerattu MX125-luokka. Aikaisemmin 180cm pitkälle 14-vuotiaalle kuljettajalle ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä vuodeksi harjoittelemaan isolla pyörällä tai ajaa liian pienellä pyörällä, nyt vaihtoehtona on siirtyä piikkiluokkaan. Luonnollisesti MX125 luokka on vienyt jonkun verran kuljettajia MXC/B- ja MXC/A-luokista.
MXC-luokissa on viimevuonna ja tänä vuonna tapahtunut merkittäviä muutoksia säännöissä. Vuosi sitten C/B:lle tuli aika-ajot ja tänä vuonna tuli lisää muutoksia.
Viimevuotinen aika-ajo-muutos toi paljon hyvää, mutta samaan aikaan se aiheutti sen että nousupisteitä kertyi vain A-finaalissa ajaville. Ennen muutosta jokaiselle finaalierälle jaettiin erikseen nousupisteet. Käytännössä muutosta seurasi se, että nousupisteiden saanti meni aiempia vuosia vaikeammaksi ja aiheutti sen että luokkanousuja ei tullut niin paljoa kuin ennen. Jos oikein laskin, niin 2013 nousupisteet sai kasaan 17 kuljettajaa, joista taisi ainakin 3 siirtyä piikkiluokkaan tälle vuodelle. Muutos itsessään oli erittäin hyvä, koska nyt kuljettajat jakautuvat paremmin omantasoisten kanssa samoihin eriin. Jokaisessa erässä ajetaan kovemmin kisaa ja kaikki kehittyvät paremmin. MXC/A-luokan kannalta muutos taas ei ollut hyvä.
Tälle vuodelle sääntöihin tuli kaksi isoa muutosta:
- kaikki aloittavat MXC/C:stä, myös viimevuoden C/C-kuskit muutamaa poikkeusta lukuunottamatta
- nousupisteraja pudotettiin viidestäkymmenestä kolmeenkymmeneen
Käytännössä tämä aiheutti sen, että MXC/B:ssä on nyt vähemmän kuljettajia kuin 2013, koska uudet kuskit ovat C/C:ssä. Kokonaisuudessa C/C ja C/B -luokkien kuljettajamäärä on aika lähelle sama kuin 2013. C/B:ssä on alle 10 ensimmäisen vuoden kuljettajaa, joten on odotettavissa että kauden edetessä C/A:ssa tullaan näkemään paljon uusia kuskeja. Vastaavasti koska kaikki 2013 C/C:ssä ajaneet kuljettajat ovat nyt toisen vuoden C/C -kuskeja on heillä edessä pakkonousu C/B-luokkaan ja sitä kautta nähdään kauden aikana uusia kuljettajia MXC/B:ssä.
Uusien sääntöjen myötä ollaankin päästy hiukan erikoiseen tilanteeseen. Lähtökohtaisesti MXC/C ja MXC/B -luokissa ajetaan MX-liigan mestaruuksista, mutta samaan aikaan mestaruuskilpailuun voi ottaa osaa vain ensimmäisen vuoden kuljettajat. Esimerkiksi jos kuljettaja on ajanut kaudella 2013 yhden kilpailun MXC/C:ssä on hän 2014 toisen vuoden C/C -kuljettaja ja hänen täytyy aloittaa kausi C/C:stä. Jos kausi alkaa erittäin hyvin voitoilla tulee hänen ajaa C/C:ssä 3 erää ennen kuin nousupisteet ovat kasassa ja pakkonousu edessä. Käytännössä tämä tarkoittaa että hän nousee pakkonousulla MXC/B -luokkaan kauden kolmannessa kilpailussa. Koska muut ovat ajaneet jo kaksi kisaa MXC/B:tä on hänen käytännössä mahdoton osallistua sen vuoden mestaruustaistoon, joten ensimmäinen C/B -vuosi menee kilpaillessa hyvistä eräsijoista ja nousupisteistä. Jos hän ei saa 2014 nousupisteitä täyteen, niin 2015 hän onkin C/B:ssä toisen vuoden kuljettaja, joten jos hyvä ajovire jatkuu on hänellä edessä kolmen erävoiton jälkeen pakkonousu C/A-luokkaan. Jos taas ensimmäinen kausi menee MXC/B:ssä hyvin nousee hän seuraavalle kaudelle MXC/A-luokkaan.
Käytännössä siis uusien sääntöjen myötä ollaan päästy tilanteeseen jossa ns. syöttöliikenne ylempiin luokkiin on varmistettu ja hyvällä kuljettajalla on mahdollisuus nousta yhden kauden aikana MXC/C:stä MXC/A-luokkaan.
Toisaalta taas jos mietitään asiaa luokkien, mestaruuksien ja kuljettajien tasa-arvoisen kohtelun kannalta ,niin onko oikein juhlia kauden nopeinta MXC/B-luokan kuljettajaa kun on rakennettu malli jossa vain osa kyseiseen luokkaan osallistuneista kuljettajista on oikeutettuja osallistumaan mestaruustaistoon? Sopivalla tuurilla ja taktikoinnilla kun on mahdollista pelata itselle tilanne jossa on aina kyseisen luokan ensimmäisen vuoden kuljettajana ja mahdollisuudet mestaruuteen on paremmat.
Olisiko kuitenkin parempi malli palauttaa 50 pisteen nousuraja takaisin ja muuttaa systeemiä niin että kun 50 pistettä on täynnä on edessä pakkonousu seuraavaan luokkaan, antamatta ensimmäisen vuoden kuljettajille erityisetuja? Samalla poistettaisiin MXC/C ja MXC/B mestaruudet, MXC/A:ssa ajetaan mestaruudesta ja muissa luokissa noususta MXC/A-luokkaan.
Yksi varikoilla keskustelua herättänyt aihe on MXC/A-luokan sijainti isojen sirkuksessa. Minkä takia MXC/A ei voisi olla MX-liigassa sunnuntailla? Jos MXC/A olisi sunnuntailla, niin silloin nuoremmilla olisi mahdollisuus nähdä MXC/A -kuskeja ja MXC/B:n kärjelle olisi helppo mahdollistaa pääsy MXC/A-kisaan.
Monesti kun tästä keskustellaan, niin vedotaan siihen että yhden päivän aikana ei voi enempää luokkia ajaa. No virossa voidaan ajaa 6 luokkaa päivässä, miksi ei suomessa? Toisaalta onko MXJ:llä pakko olla liiga, CUP ja kansalliset kisat? Entäpä jos MXJ-luokka ja MXC/A -luokat vaihtaisivat paikkaa keskenään, sitten ei liigassa luokkien määrä kasvaisi?
Kuljettajien määrän väheneminen on ollut havaittavissa viimeisten parin vuoden aikana myös kansallisissa MXC/B-kisoissa. Tämä on sikälikin erittäin huolestuttava asia, että perinteisesti MXC/B-luokka on ollut se luokka joka on kerännyt kisoihin suurimmat kuljettajamäärät ja siten taannut kerhoille että kilpailun järjestäminen on kannattavaa. Itse uskon että kerhojen ja kuljettajien kannalta olisi erittäin hyvä jos kansallisista kilpailuista poistettaisiin MXC/C, MXC/B ja MXC/A –luokittelut ja meille tulisi kansallinen MX85-luokka johon saisi osallistua kaikki halukkaat kuljettajat. Harjoitusten yhteydessä olisi aika-ajo jonka perusteella porukka jaettaisiin ryhmiin ja kaikki saisivat ajaa kaksi erää.