03.05.2014 ajettiin Hyvinkäällä MX-liigakauden ensimmäinen kilpailu. CrossiBlogin tiimistä kilpailuun osallistuivat Lenni Niemi MX65-luokassa sekä Miro Niemi MXC/B-luokassa.
Aamun harjoitukset menivät sekä Mirolla, että Lennillä hienosti. MX65-luokalla ei kilpailussa ole aika-ajoa, vaan kuljettajat järjestetään puomille arvotussa järjestyksessä. MXC/B:ssä kulejttajat jaetaan puomille aika-ajon perusteella. Miro oli omassa aika-ajoryhmässään porukan nopein, joten puomille Miro pääsi ensimmäisenä.
Lennillä hyvää ajoa
Ensimmäisessä erässä Lenni sai erittäin hyvän startin olleen ensimmäisen kurvin jälkeen ensimmäisten kuljettajien joukossa. Harmillisesti toisessa kurvissa takaa tulleen kuljettajan kanssa tuli kontaktia jonka seurauksena Lenni kaatui ja jäi porukan hännille. Kilpailussa Lennin ajo sujui hyvin ja kierros kierrokselta lenni nousi lähemmäksi kärkeä ollen lopulta maalissa kymmenentenä.
Toisessa erässä Lenni sai jälleen erittäin hyvän lähdön ollen lähdön jälkeen kolmantena, mutta ensimmäisen kierroksen loppupuolella tapahtuneen pienen ajovirheen myötä sijoitus putosi kymmenen toiselle puolen. Jälleen ajo sujui ja erän edetessä Lennin onnistui nousta lähemmäksi kärkeä ja maalissa Lenni oli viidentenä. Päivän totalissa Lenni oli seitsemäs.
Mirolla vahva kaudenaloitus
Ensimmäisen erän lähdössä Miro oli ensimmäisten kurvien jälkeen viidennen sijan tienoilla. Erän edetessä Miron onnistui päästä edellä olleista kuljettajista ohi ja viidennelle kierrokselle lähdettäessä Miro oli noussut porukan toiseksi. Ensimmäisten kierrosten aikana kilpailua johtanut Axel Helström oli päässyt sen verran pitkälle karkumatkalle ettei erän aikana Miron onnistunut Axelia saada kiinni. Maalissa Miro oli toinen.
Toisen erän lähtö onnistui Mirolla ensimmäistä erää paremmin Miron ollessa ensimmäisen kurvin jälkeen porukan ensimmäisenä. Ensimmäisen kierroksen aikana Axel helström ja Mauno Nieminen onnistuivat ohittamaan Miron. Muutaman kierroksen Miro roikkui poikien perässä, jonka jälkeen Miro pikkusen rauhoitti ajamista ja varmisti erästä hyvän sijoituksen.
Päivän totalissa Miro oli kolmas.
Tulevat kilpailut ja leirit
10.05.2014 Virossa Turin radalla ajetaan Viron Mestaruussarjan ensimmäinen osakilpailu. Jami Niemelä osallistuu tähän kilpailuun MX85-luokassa.
17.05.2014 Vantaalla on seuraava MX-liigan kilpailu. Miro ja Lenni eivät kilpailuun pääse mukaan vanhempien työ- ja muiden kiireiden johdosta, joten tässä kilpailussa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tiimillä ei ole edustusta.
24.-25.5.2014 on Porissa kilpailut, joissa on lauantaina ohjelmassa MXC/A:n kilpailu, johon osallistuvat sekä Miro Niemi, että Jami Niemelä. Sunnuntaina on ohjelmassa kansallinen MXC/B:n kilpailu, johon Miron olisi tarkoitus osallistua.
14.-15.06.2014 on vantaan vauhtipuistossa kansallinen junnuleiri, jossa tiimiä esitellään crossijunnuille. Tiimiesittelyjen lisäksi ainakin Jami osallistuu leirille ja tiimipäällikkö tioimii aloitteleville crossijunnuille opettajana.