Kauden toiseksi viimeinen MX-Liigan kilpailu ajettiin 14.9.2013 Kuopion juuri uudistetulla radalla. Uusi rata on profiililtaan hiukan erilainen muihin kotimaisiin ratoihin verrattuna. Uusittu rata on perinteistä suomalaista crossirataa nopeampi, radalla on paljon ajettavia vauhdikkaita kurveja ja paljon vauhdikkaita hyppyreitä. Olimme käyneet tutustumassa rataan pari viikkoa ennen liigakilpailua, silloin totesimme radan olevan luonteeltaan sellainen joka soveltuisi Jamille hyvin, joten kisoihinkin lähdettiin varsin positiivisella mielellä.
Aamun aika-ajossa perinteisesti kuljettajat jaettiin kahteen ryhmään ja Jami oli 2. ryhmässä. Aika-ajossa oli aikalailla ruuhkaa eikä Jami onnistunut ajamaan yhtään täysin onnistunutta kierrosta, tästä huolimatta Jamin aika oikeutti aika-ajoryhmän toiseksi nopeimpaan aikaan ja 4. lähtöpaikkaan.
Ensimmäisessä erässä Jamin lähtö ei onnistunut ihan täydellisesti, mutta ensimmäisissä kurveissa Jami löysi hyvät linjat ja oli ekan kieroksen jälkeen 5. Kilpailun aikana sijoitus koheni hiukan ja lopulta maalissa Jami oli hienosti sijalla 3. Kyseessä oli tämän kauden paras liiga-kisan sijoitus.
Toisessa erässä Jamin lähtö onnistui liki täydellisesti ja ensimmäisen kurvin jälkeen Jami johti kilpailua. Ensimmäisillä kahdella kierroksella Jamin onnistui karata vajaan kymmenen sekuntin karkumatkalle, mutta kisan puolivälissä Santeri Keränen sai Jamin kiinni. Lopulta Jami joutui luovuttamaan kilpailun johtopaikan Santerille, maalissa Jami oli hienosti toisena.
Päivän totalissa Jamin 3. ja 2. sijat oikeuttivat toiseen sijaan.
Kauden viimeinen liigakilpailu ajetaan vajaan kahden viikon kuluttua Lievestuoreella.