Iisalmessa ajettiin sunnuntaina 18.8.2013 MX C/A Suomen Cupin seitsemäs osakilpailu.
"Aamun harjoituksiin ja aika-ajoon lähdin hyvällä mielellä, vaikka vettä oli satanut yön aikana tosi paljon ja rata oli aamulla liukas ja kurainen.
En saanut ajoa kulkemaan harjoituksissa ja aika-ajossa, joten
sijoitus aika-ajossa 8.
Ensimmäisessä erässä oli mahtavaa menoa ja kilvanajoa. Olin kolmantena lähdön jälkeen ja sain hyvän ulostulon ensimmäisestä mutkasta ja pääsin nousemaan toiseksi. Lähdin heti yrittämään myös ensimmäisestä ohi. Onnistuin ensimmäisellä kierroksella aika alkuvaiheilla tekemään ohituksen kaksarihyppyrissä. Muutaman kierroksen ajan ajettiin tosissaan kilpaa kärkipaikasta, kunnes sain hieman tehtyä etumatkaa ja maalissa olin tyytyväinen voittaja.
Toisen erän lähtö sujui kohtuullisesti ja nousin kolmannelta sijalta nopeasti toiseksi. Ensimmäisten kierrosten ajan yritin hakea ohitusta ensimmäisestä, mutta en onnistunut. Välimatka pääsi ensimmäiseen liian pitkäksi, kun tein useamman ajovirheen, ja menetin ohitusmahdollisuuteni. Ajoin kuitenkin erän loppuun rauhallisesti ollen maalissa toinen.
Kokonaistuloksissa olin tänään toinen ja erittäin tyytyväinen kisapäivään."
Seuraava MX C/A luokan Suomen cupin osakilpailu ajetaan Orimattilassa 1.9.2013
Vauhdikkain terveisin
Tiedotus Matias Murto