Miehikkälässä ehkäpä jopa suomen yhdellä upeimmistä radoista ajettiin kauden viides MX-liigan kilpailu. Kaudelle niin totutusti kilpailu saatiin ajaa erittäin hienossa säässä.
Aika-ajo meni Jamilla ihan hienosti, jamin ollessa omassa aika-ajo -ryhmässään 7. nopein. Ihan tyytyväinen kuski ei ollut omaan suoritukseensa, koska nopeimman kierroksen lopussa rytmisuoran alussa Jami saavutti edellä ajaneen ryhmän eikä siten päässyt ajamaan ihan koko kierrosta haluamallaan vauhdilla. Luokan tämän vuoden tasaisuudesta kertonee se, että Jamin aika-ajoryhmässä 20 nopeinta kuskia mahtuivat 10s sisään. Aika-ajo oikeutti 12. lähtöpaikkaan.
Ensimmäisen erän lähtö epäonnistui pahasti kun pyörä pomppasi lähdössä pystyyn ja vielä kallistui sivulle niin ainoa vaihtoehto oli höllätä. Lähdössä sijoitus oli jossain 30. tienoilla. Erän aikana sijoitus koheni hyvää vauhtia ollen jo erän loppupuoliskolla noin 16. kunnes yhdessä kurvissa ohitusta tehdessä Jami ja ohitettavan kuljettajan pyörät osuivat yhteen. Tässä rytäkässä toisen kuljettajan pyörä jäi jumiin Jamin pyörän takarenkaan ja lokasuojan väliin. Onneksi kumpikaan kuski ei tilanteessa loukannut itseään. Lopulta Jami oli maalissa 25.
Toisessa erässä lähtö onnistui huomattavasti paremmin Jamin ollessa ekojen kurvien jälkeen noin 10. Ekan kahden kierroksen aikana sijoitus putosi pari pykälää, mutta sitten rupesi tapahtumaan. Pikkuhiljaa Jami onnistui ohittelemaan edelläolevia kuskeja ja kun erä liputettiin maaliin oli Jami hienosti 5.
Sunnuntaina oli ohjelmassa MX125 -luokan kilpailu, johon Aatu Linnakallio otti osaa. Kuten kaudella jo ollaan totuttu on MX125-luokka hyvin suosittu ja kuskeja on usein enemmän kuin puomille mahtuu, näin tälläkin kertaa. Aatun aika-ajo onnistui mainiosti ja Aatu kellottikin oman ryhmänsä 15. nopeimman ajan ja pääsi suoraan finaalierään.
Ensimmäisessä erässä lähtö onnistui loistavasti aatun ollessa ensimmäisessä kurvissa noin 15. tienoilla. Erän aikana ajo sujui hyvin, kunnes muutama kierros ennen erän loppumista Aatu joutui käydä ratavarikolla tarkistamassa pyöräänsä. Lopulta sijoitus oli 32.
Toisen erän lähtö ei onnistunut ihan yhtä hyvin kuin ensimmäisen erän lähtö Aatun joutuessa ekassa kurvissa pussiin joten sijoitus oli jossain 30 tienoilla. Erässä jälleen ajo sujui ja kun ohituksetkin onnistuivat mukavasti, niin lopulta maalissa aatu oli hienosti 23. sijalla.
Kotiin viemisinä oli siis kauden paras liigakisan sijoitus. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista Imatralla ajettavaan seuraavaan liigakisaan.