21.6.2013

Matias Murto; MXC/A vantaa

184-1024x683MX C/A kolmas osakilpailu ajettiin Vantaan Vauhtipuistossa 16.6.2013. Kilpailu oli samalla Vantaan 60-vuotis juhlakilpailu. Rata oli kunnostettu todella hyvään kuntoon. Aamun aikajo aloitettiin hieman viileässä säässä, mutta kuivissa olosuhteissa. Renkaaksi Matias valitsi Gt523, joka oli kuin tehty Vantaan rataa varten. Matias ajoi aika-ajossa sijalle 10. ” Kaikki tuntui oudolta, enkä saanut oikein tuntumaa rataan. Mutta jäi tunne, että parempaankin olisin pystynyt”

Ensimmäisessä erässä Matias sai kohtuullisen hyvän lähdön ja oli ensimmäisen mutkan jälkeen noin kymmenennellä sijalla. Ensimmäisellä kierroksella Matias oli jo noussut viidennelle sijalle ja parhaimmillaan kilpailussa neljäntenä, kunnes tuli harmiton pieni kaatuminen hitaasti ajettavassa mutkassa. ”Putosin siinä yhdeksennelle sijalle. Meni vähän yliyrittämisen puolelle ja tein koko ajan lisää pieniä virheitä” Matias oli ensimmäisen erän maalissa yhdeksentenä.

Toisessa erässä Matias sai hyvän lähdön ja oli viiden joukossa ensimmäisessä mutkassa nousten seuraavalla pattisuoralla kolmanneksi. Kun kisaa oli ajettu muutama kierros, yllätti rankkasade kilpailijat ja kannustusjoukot. Matias ajoi koko erän kilpaa säilyttäen kolmannen paikkansa aina maaliin asti. ” Keli meni todella vaikeaksi kaatosateessa. Rata alkoi lopussa olemaan todella liukas ja jouduin puristamaan koko erän loppuun asti puolustaakseni kolmatta paikkaa.”

Kokonaistuloksissa Matias sijoittui Vantaan Vautikeskuksen 60-vuotis-ajoissa viidennelle sijalle ja nousi sarjassatuloksissa viidenneksi. Seuraava kilpailu ajetaan Siilinjärvellä 20.07.2013. Nyt on aikaa sekä harjoitteluun, että hyvin ansaittuun kesälomaan.

Vauhdikkain terveisin
Tiedoitus Matias Murto