Porissa ajettiin 2.6.2013 kansallinen kilpailu, jossa junnuluokista mukana olivat MX65 ja MXC/B. Normaalisti liigaviikonloppuna radalla on junnupäivänä vain 65 ja 85 kuskeja, mutta kansallisissa kisoissa kaverina on myös isoja pyöriä. Tällä kertaa seurana oli MX125, veteraanit ja MXB. Porin rata on todella pehmeä ja kun siellä on kolme puomillist aisoja pyöriä kaverina, niin rata olikin huomattavasti normaalia liigaviikonloppua rankemmassa kunnossa.
Porin kilpailunjohtaja lienee toivonut kisalle hyvää säätä ja näin myös kävi. Aurinko paistoi liki pilvettömästä taivaalta ja lämpöä oli niin paljon että kilpailun ajanottolaitteistokin kärsi pienestä lämpöhalvauksesta 65-luokan ekan erän aikana. Lämpöhalvauksen johdosta 65-luokan ensimmäisen erän tulokset jouduttiinkin tarkistamaan käsikirjanpidosta.
65-luokkka ajoi totutusti lyhennettyä rataa eikä mennyt kaikkein pehmeimmälle rataosuudelle. Ensimmäisessä erässä kovinta vauhtia piti Lenni Niemi, toiseksi ajoi Aaro Kankaanpää ja kolmantena ruutulipulle ajoi Tiitus Enjala. Toisessa erässä ensimmäisenä ensimmäisessä kurvissa oli Artti Hietasalo, joka joutui kuitenkin erän alussa antamaan tilaa ensimmäisen erän voittajalle Lenni Niemelle ja Aaro Kankaanpäälle. Lenni Niemi kaatui hurjan näköisesti kolmannen keirroksen lopussa ja joutui keskeyttämään. Erän lopulla Aaro Kankaanpään pyörän kytkin sanoi sopimuksen irti ja vauhti hiipui neljänneksi. Vaiherikkaan kilpailun jälkeen Artti Hietasalo vei erävoiton, Tiitus Enjala oli toinen ja Rainer Riiet oli kolmas.
MX65-luokan totalissa Tiitus Enjala oli ensimmäinen ja Artti Hietasolo toinen sekä Aaro Kankaanpää kolmas.
MXC/B -luokassa nähtiin hyvin vaihteleva kilpailu kun erien kärkikympin tulokset menivät aikalailla ristiin. Ensimmäisen erän kärkikolmikon muodostivat Tatu Junnola, Juho Ranta ja Jonne Katila. Toisessa erässä kärkikolmikon muodostivat Jonne Katila, Tatu Junnola ja Ville Rontu.
Päivän yhteistuloksissa ykkösenä oli Tatu Junnola, kakkosena Jonne Katila ja kolmantena Ville Rontu.
Seuraavan kerran MX65 ja MXC/B -kuokat kilpailevat viikon kuluttua Heinolass MX-liigan kilpailussa.