6.5.2013

CrossiBlogi Hyvinkään EM-kilpailussa

Hyvinkäällä ajettiin 4.-5. toukokuuta Suomen lohkon toinen EM-kilpailu, johon osallistui myös CrossiBlogi-tiimin Jami Niemelä.

Lähdimme kilpailuun hyvin nöyrällä mielellä hakemaan kokemusta. Jo rataan tutustuessamme totesimme että kilpailu tulee olemaan vaikea, sillä sen sijaan että rataa olisi helpotettu kuten useissa kotimaisissa junnukilpailuissa tehdään, niin EM-kisoja varten rataa oli huomattavasti vaikeutettu. Osa muutoksista oli sellaisia, joihin olimme päässeet tutustumaan edellisellä viikolla pidetyllä Moottoriliiton leirillä, ja osa sellaisia, jotka oli tehty leirin jälkeen.

EM-kilpailu on kotimaisista kilpailuista poiketen kaksipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa on vapaa harjoitus, aika-ajo, karsintaerä sekä last change -erä heille, jotka eivät päässeet karsintaerästä suoraan jatkoon. Toisen päivän ohjelmassa on vapaa harjoitus, B-finaali ja kaksi A-finaalierää.

Karsintaerässä Jami sai ihan hyvän lähdön, mutta ensimmäisen kierroksen ensimmäisten kurvien ruuhkissa muutama kaveri pääsi Jamista ohi ja ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli 25. Kolmannella kierroksella Jami hakiessa aggressiivisesti ohituspaikkaa edellä ajaneesta kuljettajasta, hän kaatui ja jäi jonon hännille. Pari kierrosta myöhemmin Jami kaatui uudelleen toisessa kurvissa. Lopputulos oli 31. sija.

Sunnuntaina B-finaalissa lähtö ei onnistunut ihan nappiin. Karsintaerässä Jami pääsi ajamaan kovaa kilpailua ensin Jonne Närhen kanssa ja sitten myöhemmässä vaiheessa Joni Mäkelän ja Otto Hildenin kanssa. Maalissa Jami oli sijalla 11.

Paljon tuli kilpailusta oppia ja ajatuksia. Nyt taas tiedetään mihin suuntaan harjoittelussa pitää panostaa.

Seuraavaksi ohjelmassa on parin viikon kuluttua ajettava Karhulan liigakilpailu.