31.12.2012

CrossiBlogi tiimin kuulumiset Adrenalin Arena Cupin toisesta kilpailusta

Virossa Adrenalin Arenalla järjestettiin talvikauden toinen hallikilpailu, johon Jami otti osaa. Vielä muutama päivä ennen kisaa olimme pikkuisen epävarmoja kilpailuun osallistumisen suhteen. Kilpailuun ilmoittauduttiin jokatapauksessa, koska olimme menossa Adrenalin Arenalle harjoittelemaan joululomalla. Ennen kilpailua osallistuimme Avo Leokin kaksipäiväiselle leirille. Leirin aikana myös varmistui päätös osallistua kilpailuun.

Koska ensimmäinen kilpailu meni erittäin hienosti, niin odotukset olivat varovaisen positiiviset. Se toki oli jo etukäteen tiedossa että ihan yhtähyvään tulokseen olisi vaikea päästä, koska kisa tulisi olemaan selkeästi kovatasoisempi kuin edellisellä kerralla. Kilpailuun oli olmoittautunut Viron sarjan kympin kärjestä viisi kuljettajaa. Viron kärjen lisäksi paikalla oli myös nopeita kuljettajia Venäjältä, Latviasta ja Suomesta. Omaa ajoa lähdettiin siis ajamaan.

Aika-ajo oli se mihin oli päivän kovin lataus, 7 parhaan joukkoon olisi päästävä jos haluaisi hyvän puomipaikan. Hetken Jami olikin jo viidentenä ja sitten kuudentena, mutta lopulta sijoitus oli 9. Aika-ajossa ajo oli hyvää ja kierrosaikakin oli hyvä, muut vaan menivät vielä kovempaan.

Ensimmäisen erän lähdössä tuli pikkusen kontaktia vieruskaverin kanssa, mutta onneksi kumpikaan ei tilanteessa kaatunut. Jostain syystä ensimmäisen erän ajo ei oikein toiminut. Kovasti oli koko erän vaikeaa. Lopulta maalissa Jami oli sijalla 12.

Juuri ennen toisen erän alkua Jami päätti että erään lähdetään kisapyörällä ja sitäkautta haetaan pikkusen lisää paukkua ajoon. Puomilla Jami päätti vaihtaa ekan erän sisäreunan paikan ulkoreunaan. Suunnitelmamuutos olikin hyvä ja kun lähtökin onnistui loistavasti  oli Jami ensimmäisessä kurvissa kärkiporukassa. Lähdön jälkeen Jami ajoikin pitkään viidentenä, kunnes sai kolmelta kuljettajalta oppitunnin siitä kuinka käy jos jättää sisäkurviin pikkusenkaan tilaan. Ei tarvitse paljoa jättää tilaa sisäkurviin kun sieltä jo työnnetään eturengas väliin ja saatetaan toinen ulommaksi. Lopulta Jami oli maalissa sijalla 9. Totalissa sijoituksena oli kymmenes sija.

Kilpailuun lähdettiin ajatuksella "ajetaan omaa ajoa ja katsotaan mihin se riittää", päätavoitteena oli saada kokemusta. Näin kisan jälkeen voidaan todeta, että sijoitus oli se mihin vauhti riitti ja kokemusta saatiin todella paljon. Kun vielä sekä kuski, että isä ovat molemmat kokonaisuuteen tyytyväisiä, niin voidaan sanoa kilpailun olleen erittäin hyvä.

Vielä ei ole päätetty osallistutaanko 22.3.2013 järjestettävään sarjan viimeiseen kilpailuun. Tämä selviää lähempänä kilpailua.