1.11.2012

Antti Ahtila voitti Viron CrossCountry mestaruuden

Ahtila hallitsi Viron CrossCountry-sarjaa, voittamalla kaikki ajamansa kilpailut.
- Pidän cross countryn ajamisesta todella paljon. Se kehittää ajosilmää sekä vauhtikestävyyttä. Motivaatiokin säilyy parempana ajamiseen, kun ajaa monipuolisesti, eikä tahkoa pelkästään crossiratoja, kertoi Ahtila mestaruuden ratkettua.
- Ulkomailla kilpailemisessa on aina pieni lisäjännitys ja saan sitä kautta kasvatettua kansainvälistä kokemusta, vaikkakin kyseessä on vain lähinaapurimme Viro.
Ahtila matkustaa vielä loppuvuoden aikana Viroon palkintojenjakogaalaan ja käy pokkaamassa mestaruuden todisteeksi pokaalin.

Ahtila voitti myös kaikki ajamansa kotimaan cross country kilpailut

Viikonloppuna Jämsässä ajettu kauden viimeinen kotimainen cross counry kilpailu oli niin ikään Ahtilan näytöstä.
- Suomessakin meni ihan kivasti ja voitin kaikki ajamani CC-kilpailut. Kaikkiin kisoihin en voinut osallistua, koska motocrosskilpailuja oli päällekkäin. Motocross on kuitenkin päälajini, totesi Ahtila.

Lisätiedot: Jani Mahlamäki jani@blackseven.fi 040-1546731