1.11.2012

Adrenalin Arena Cup lapsille 1/3 26.10.2012

Viron Sömerpalussa Adrenalin Arenalla kilpailtiin Adrenalin Arena Cupin lasten kilpasarjan ensimmäinen osakilpailu 26.10.2012. Päivän ohjelmassa oli aamupäivällä lajiin tutustumista halukkaille ja iltapäivällä varsinainen kilpailu.

Ensin oli ohjelmassa kaikille luokille tutustuminen ja aika-ajo. Suomen junnuluokista poiketen Virossa aika-ajolla on merkitystä, sillä aika-ajon perusteella määräytyy puomille menojärjestys. Puomille menojärjestyksellä oli paljon väliä, koska puomille mahtui vain 16 kuljettajaa joten loput joutuivat lähteä takarivistä.

Luokkina kilpailussa oli PW (50cc aloittelevat), 50cc (50cc edistyneemmät), 65cc ja 85cc. Kukin luokka ajoi kilpailussa kaksi erää, 50cc -kuljettajat ajoivat 6min + 1 kierros mittaiset erät ja 65cc ja 85cc -kuljettajat ajoivat 8min + 1 kierros mittaiset erät.

Hyvin suppean Viron kisojenkokemuksen perusteella muutama asia on sellainen jotka pistävät silmään. Ensimmäinen on luonnollisesti 50cc kuljettajat. Virossa 50cc luokassa ajetaan oikeasti tosissaan kilpaa. Vanhimmat kuskit ovat jo sen kokoisia, että Suomessa he olisivat jo lähellä MXC/C -luokkaan siirtymistä. Nopeimmat 50cc kuskit hyppivät hyppyreitä joita kaikki 65cc kuskitkaan eivät hypi, eli kovaa mennään 50cc laitteillakin.

Toinen selkeästi suomesta eroava asia on aikataulu. Suomessa on totuttu siihen, että jokaisen erän jälkeen lähtösuoraa lanaillaan ja muutenkin rataa kunnostetaan ja odotellaan hetki ennen kuin seuraavat päästetään radalle. Virossa tuntuu olevan systeeminä se, että kun edellinen luokka lähtee puomille seuraava siirtyy odottamaan lähtökarsinaan. Heti kun edellisen erän viimeinen kuljettaja on maalissa siirtyvät seuraavat lähtöpuomille. Aina ei ennen lähtöä ole edes tutustumiskierrosta. Käytännössä tämä tarkoittaa että erien välissä on hyvin vähän aikaa ja esimerkiksi Adrenalin arenalla 14:10 alkoi ensimmäiset harjoitukset, jonka jälkeen ajettiin kilpaerät ja 17:00 oli jo palkintojen jako. Käytännössä siis alle kolmessa tunnissa ajettiin neljän luokat harjoitukset, aika-ajot ja kaksi kilpaerää.

Kolmas selkeästi Suomesta eroava asia on se miten toimitaan jos kuljettajia on enemmän kuin puomille mahtuu. Ne jotka eivät mahdu ensimmäiseen riviin menevät toiseen riviin.

PW-luokan 5 parasta:

  1. Alvar Soikka
  2. Hugo Nork
  3. Kenneth Nurja
  4. Tristan Uiga
  5. Karl Kutsar

50cc -luokan 5 parasta:

  1. Ilias Krasnitski
  2. Otto Jaasi-Tamm
  3. Mikk Kallio
  4. Karlis Reisulis
  5. Janis Kubulins

65cc -luokan 5 parasta:

  1. Daniil Baladin
  2. Henry Vesilind
  3. Aleksey Zorin
  4. Jörgen-Matthias Talviku
  5. Meico Vettik

85cc -luokan 5 parasta:

  1. Rait Kaimer
  2. Jan Jakobson
  3. Johannes Nermann
  4. Makar Shalatov
  5. Rainers Zuks
  6. Jami Niemelä