9.9.2012

Miro Sihvonen, Orimattila MX125

Kuraisissa olosuhteissa ajettu ensimmäinen erä päättyi Miron osalta keskeytykseen, kaasun hirtettyä kiinni komanneksi viimeisellä kierroksella. Tällöin Miron taisteli kolmannesta sijasta Sami Aaltosen kanssa. Tässä erässä kärki meni menojaan ja voittajana maaliin tuli Kevin Andersson, Patrik Raittalan ollessa toinen.

Toiseen erään tuli oikeasti kiire, pesupaikan jonojen takia. No, kaasuvaijeri saatiin vaihdettua, mutta karsinaan juostiin vain  pari minuuttia ennen sen sulkeutumista. Startti ei ollut erikoinen, mutta jo erän puolivälissä Miro ajoi kolmantena ajaneen Raittala kiinni, kunnes kierroksella ohitettava kaatui eteen ja sitä väistäessä myös Miron piti käydä kyljellään. Kierrosaikojen mukaan tähän tuhraantui n. 10 sekuntia. Seuraavan parin kierroksen aikana Miro nousi neljänneksi ja ajoi taas kärkeä kiinni. Maalissa kolmantena vain 5 sekuntia erän voittaneen Kopi Raknamin perässä. Toiseksi ajoi Patrik Raittala.

Keskeytyksen myötä kokonaistulos ei ollut paras mahdollinen, mutta ajo parani kokoajan ja Miron viikonlopun nopein kierros  tulikin toisen erän viimeisellä kierroksella, eli kuntopuoli on kyllä kunnossa.
- Miro Sihvonen Racing