13.8.2012

Matias Murto kaasutteli Hyvinkäällä toiseksi

Sinisaloliigan viides osakilpailu ajettiin Hyvinkään Vauhtipuistossa 4.8.2012. Hyvinkään Vauhtipuiston rata  on hiekkarata ja edellisen illan ja yön sateet olivat kastelleet rataa sopivasti, jotta päästiin ajamaan mukavissa olosuhteissa.

Kilpailupäivä alkoi tummien pilvien verhoamana, mutta päivän edetessä lämpötila hipoi hikisiä hellelukemia. Selkeästi oltiin kuitekin kesälomilta siirrytty arkirutiineihin, kun kuljettakokous aloitettiin jo heti kahdeksan jälkeen ja kisapäivä loppumaan ennen ilta kuutta. Harvinainen tilanne oli kisassa myös siinä mielessä että Sinisaloliigan C/B luokan pistetilastossa ainakin viisi ensimmäistä kuljettajaa oli sattunut arvonnan perusteella samaan erään.
Hyvinkään rata oli muokattu hienoon kuntoon ja juniorikuljettajat pääsivät kisaamaan mukavalla mäkisellä radalla, jossa yleisönkin oli helppo seurata kisan kulkua. Matias itse kaipasi rataan enemmän uraa ja pattia ja jyrkempiä hyppyrinnokkia ja sai oman kannustusjoukkonsa varikolla haukkomaan henkeään.
Aamun harjoituksissa Matias ei vielä saanut pyöräänsä omasta mielestään kulkemaan ja kilpailun ensimmäisessä erässä oli nähtävissä hieman jännittyneen oloinen kuljettaja. Jännitys näkyi ajossa, mutta kaikesta huolimatta ensimmäisessä erässä Matias tuli maaliin toisena.
Toisessa erässä Matias valitsi lähtöpaikan aivan sisältä ja onnistui saamaan hyvän lähdön. Lähtösuoran jälkeisen mutkan holeshot merkin Matias ylitti ensimmäisenä ja näin Matias lunasti toisessa erässä itselleen KTM Holeshot palkinnon. Matiaksen ajo näytti melko sujuvalta ja maaliin Matias tuli toisena, vaikkakin harmistunut kuljettaja paljasti maalissa suoriutuneensa ajosuorituksestaan ilman toimivaa kytkintä. Kokonaistuloksissa Matias oli Hyvinkään osakilpailussa toinen.
Hyvinkään kilpailujen jälkeen palataan taas lomalta arkeen, kun koulu alkaa ja kuntoharjoittelut uinnin parissa. Kuntoharjoittelu saakin mukavan alun, kun Matiaksen uintiseura Swimming Club Nurmijärvi järjestää viikonlopunmittaisen uintileirin Piispalassa.

Kauden 2012 viimeinen SinisaloLiigan osakilpailu ajetaan Imatralla 20.9.2012 syksyisissä tunnelmissa.

Tiedoitus Matias Murto