12.8.2012

Kolehmainen palasi voittokantaan

Motocrossin nuorimman arvokisaluokan, eli MXC/A:n Suomen Cupin Supercross-kisan finaalissa nähtiin Siilinjärvellä tiukkaa kisaa, mutta lopuksi varsin vakuuttava voitto. Joel Kolehmaisen voitoton kausi ehti venähtää viiden erän ja reilun kahden kuukauden mittaiseksi, mutta silti sarjakärjessä Hamulan radalle startannut Kolehmainen vankisti sarjajohtoaan voittamalla finaalin vakuuttavin ottein.
Finaalin aluksi mentiin Topi Merisen johdolla, avauskierroksella Merinen jopa kellotti erän nopeimmaksi jääneen kierrosajan. Kolmannella kierroksella Merinen kuitenkin lipsautti nurin ja pojan pyörä jäi varsin pahaan asentoon, joten hän nostelikin sitä pystyyn niin kauan, että muu kärkijoukko ehti sillävälin ajamaan lähes koko ratakierroksen.
Kakkospaikalla Merisen tuntumassa ajanut Kolehmainen nousi näin helposti kisan kärkeen, eikä tehnyt loppuerästä yhtään virhettä. Lopun varmistelusta huolimatta finaalin voitto kirjattiin Kolehmaiselle lähes kymmenen sekunnin erolla Sami Naukkariseen.
Kolmanneksi ajanut Juho Kaitanen tiukensi otettaan sarjan hopeasijaan, kun pistekolmonen, Karl-Robert Reinike ei ajanut Siilinjärvellä. Eestiläinen Reinike valmistautuu jo tulevan viikonlopun EM-finaaliin Englantiin.
MXC/A:n Suomen Cupissa on jäljellä kaksi kaksieräistä, perinteisen motocrossin kisaa, 26.8. kisataan Mäntyharjussa ja 16.9. Kurikassa.
Totti Raittila
TR-Tuotanto