23.7.2012

Jessen kisakuulumiset Karkkilasta

Karkkilan kisapäivä alkoi aurinkoisissa merkeissä.

Harjoituksissa rata tuntui vähän liukkaalta, olin neljäs.

Ekan erän lähdössä myöhästyin vähän, mutta ajamalla pääsin kärkeen muutaman kierroksen jälkeen. Uran ensimmäinen erävoitto tuntui hienolta.

Tokan erän lähtökään ei onnistunut. rata oli liukas ja pölysi niin ettei meinannut nähdä. Tulin kuitenkin kolmanneksi ja se oli hyvä sijoitus siinä pölyssä.

Totaalissa 1. sija ja nousu C/A -luokkaan!

Ensi viikonloppuna eka kisaerä C/A -luokassa Iisalmessa.

Jesse Korhonen #84