8.7.2012

Team CrossiBlogi Oulussa

img_5680

Pohjoisen kierroksen toinen kilpailu ajettiin Oulussa Iinatin radalla. Kilpailu oli samalla Iinatin radan jäähyväiskilpailu. Iinatissa tiimin kaikilla kiljettajilla ajo sujui hienosti.

Ensimmäisenä ajovuorossa oli MXC/C ja Otto Hilden. Ensimmäisessä erässä Otto otti varovaisen lähdön ja ajoi koko kilpailun kolmantena. Toisessa erässä Otto nappasi holet. Maalissa Otto oli jälleen kolmas ja totalin kolmas.

MXC/B:ssä Samuli sai molemmissa erissä hivenen vaisut lähdöt, mutta ensimmäisien kierrosten aikana onnistui nousemaan kärjen tuntumaan. Ensimmäisessä erässä sijoituksena oli toinen sija ja toisessa erässä kolmas sija. Molemmissa erissä Samuli sai ajaa koko erän ajan kovaa kisaa että sai sijoituksen pidettyä.

Jamilla molempien erien lähdöt epäonnistuivat, joten viimeisestä kurvista hän lähti liikkeelle viimeisten joukossa. Erän aikana Jami pääsi monesta kuskista ohi ja lopulta maalissa sijoitukset olivat 14 ja 15.

Kaikki kuljettajat olivat hyvin tyytyväisiä sijoituksiinsa. Samulin ja Jamin osalta matka jatkuu Raaheen, jossa ajetaan lauantaina seuraava kilpailu. Otolle Raahessa ei olisi ollut tarjolla kuin välilähtö, joten Otto päätti jatkaa matkaa kotia kohti.

CBR