8.7.2012

Aatu Linnakallion kuulumiset Raahesta

Raahessa oli kuuma ja kuiva keli. Lähdin harjoitukseen odottavaisin mielin, koska minä olen eniten pehmeän radan kuski. Harjoituksissa en pystynyt antamaan kaikkia taitojani kolme päivää sitten tapahtuneen aivotärähdyksen takia. Olin harjoituksissa kahdeksas.

Ensimmäisen erän lähtö meni omalta osaltani aika hyvin, olin kymmenen parhaan sakissa, mutta erän alussa en ollut oma itseni ja minut ohitettiin monta kertaa. Olin erän alussa kahdestoista mutta sitten ajoni rupesi kulkemaan ja nousin kuudenneksi. Erän lopussa kaatusin ajovirheen takia ja jäin kymmenenneksi mutta nousin nopeasti yhdeksännelle tilalle. Mutta heti perään kaatusin uudestaan vain paljon pahemmin. Ajoin maaliin sijalla 16. Erän jälkeen sain pahan päänsäryn ja oksensin monta kertaa. Kävin ambulanssissa ja en saanut mennä toiseen erään.

Aatu Linnakallio MXC/C #210