19.6.2012

Kim Savasteen kisakausi keskeytyi

Savaste on treenanut alku kesän Belgian motocrossradoilla. Viime keskiviikkona treenasimme Valkenswaardin radalla, treenit sujuivat hyvin ja vauhtia riitti. Viimeisellä treenisetillä Savaste kulkeutui radalta ulos ja osui radan varressa olevaan roskakoriin, hän löi roskiksen kylkeen vasemman käden.Iskusta käsi oli kipeä, mutta hänestä ei tuntunut niin pahalta että olisimme läheneet lääkäriin.
EM osakilpailun viimeinen kisa ajettiin Sakasassa Schwedsissä, jonne Savasteella oli kova hinku päästä ajamaan, pistetilanne oli vielä tavoitettavissa finaalipaikkaan. Aamun ekoissa treeneissä ajo kulki hyvin ja Savaste otti kolmanneksi nopeimman ajan nimiinsä. Ajon jälkeen käsi tuntui kipeältä, mutta ei niin pahalta että lopettaisi. Aika-ajoissa sija 6. Karsintaerä päättyi hurjaan starttikolariin, jossa Savaste oli alimmaisena, pyörä oli solmussa ja ajo piti jättää siihen. Onneksi kuski ei satuttanut itseään.
Sunnuntain eriin karsintaerän viimeinen paikka toi kuskille huonon puomipaikan, joten lähdöt eivät sujuneet hyvin. Eräsijat 16. ja 18. Ajon jälkeen Savaste kertoi, että käsi oli tosi kipeä ja pystynyt hyppämään hyppyreitä kunnolla. Kävimme lääkärissä Belgiassa ja vasemmassa kädessä ulkosyrjällä luussa oli vääntymä. Alkuksi käsi kipsissä 2 viikkoa ja kontrolli. Molemmat ADAC osakilpailut jäävät väliin ja lepäämme muutamien viikkojen ajan kunnes saamme luvan ajamiselle.

Hyvää juhannusta kaikille,
Savasteen tiedoitus