16.5.2012

Kim Savaste Saksan EM osakilpailussa Culitzschissa parhaassa suomalaisvauhdissa

kimi5

Kim Savaste ajoi toisen MX85 luokan EM osakilpailun Saksassa viime viikonloppuna. Rata oli profiilitaan hyvin terävä mutkainen, nopea, kapea hiekkasavipohjainen rata. Lauantain aika-ajot sujuivat hyvin sadekelistä huolimatta Savasteen ollessa viidenneksi nopein. Karsintaerässä ajo oli tasaista ja hyvää josta sijoitukselle 9.

Kisapäivänä ei enää onneksi satanut vettä, sää oli pilvinen ja poutainen. Ensimmäisessä erässä Savaste jäi pahasti lähtökolariin usean muun kuskin kanssa mm. kärkikuskeista Brian Hsu jäi samaan kolariin. Savaste pääsi lähtemään toiseksi viimeisenä ajamaan muita takaa, hurjan jälkeen ja usean ohituksen myötä ruutulipulla sija 18. Kierrosaika oli kuudenneksi paras se kertoi kovasta takaa-ajosta.

Toinen erä lähti hyvällä startilla ja päästen samantien kärkijoukossa ajamaan erää. Ehjä hyvä erä hyvällä tasaisella joskin jo vähän väsyneenä ensimmäisen erän kovan puristuksen jälkeen, ruutulipulle hienosti sijalla 9. Totalin sijoitus 12.

Seuraava osakilpailu ajetaan Hollannin Hallen pehmeällä hiekkaradalla kesäkuun alussa, sitä ennen kisakokemusta haetaan Espanjan mestaruussarjasta ja Hollannin kilpailusta

Tulospalvelu: www_cb.mylaps.comwww_cb.uem-moto.eu

Kim Savasteen tiedotus
Kuva CrossiBlogi