Nuorten Mini MX-Liiga kausi starttasi käyntiin lauantaina Karhulassa. Teamin kuljettajista Kristian Aatsinki ja Emppu Aro ajoivat 85-kuutioisten luokissa. Yöllä alkanut sade kasteli rataa mukavasti ja aamun harjoituksissa päästiin ajamaan hyväkuntoisella radalla, muutamaa lätäkköä lukuunottamatta.
85-kuutioisten C/C luokassa ajava Kristian Aatsinki aloitti päivän hienosti ollen harjoitusten seitsemänneksi nopein.
"Ennen ensimmäistä erää alkoi jännittämään hieman enemmän, eikä lähtö onnistunut hirveän hyvin ja olin ensimmäisessä kurvissa noin kymmenennen huonommalla puolella", kertoi Kristian. Erän edetessä ja jännityksen hellittäessä, alkoi vauhti parahtua ja maalissa Kristian oli kahdeksas.
Toisessa erässä jännitys oli hävinnyt kokonaan ja ajo kulki hienosti. Lähdön jälkeen Kristian ajoi kolmannella sijalla, mutta muutaman ajovirheen vuoksi kaksi kanssakilpailijaa pääsi ohi, joten maaliin Kristian ajoi hienosti viidennellä sijalla. Luokan yhteistuloksissa Kristian oli hienosti kuudes!
Ensi viikonloppuna Kristian osallistuu paimion ajoleirille.
C/B luokassa Emppu Aro lähti kilpailuun innokkain mielin, vauhti on ollut viime aikoina hyvää, mutta kaatumisiakin on tullut paljon. Liukkaasta kelistä johtuen Emppu ei oikein saanut hyvää ajorytmiä päälle ja harjoitusten 22. sija oli pieni pettymys.
Kilpailuun Emppu lähti kuitenkin hyvällä mielellä ja harjoitusten epäonnistuminen oli unohdettu. "Ensimmäisen erän lähdössä oli pientä kontaktia kilpakumppanin kanssa, lähtö epäonnistui ja ensimmäisen mutkan jälkeen olin kuulemma sijalla 32.", kertoi Emppu. Kova taistelu alkoi ja jo ensimmäisen kierroksen jälkeen Emppu oli noussut sijalle 22. Lähdön kolarissa kolhiintunut ranne alkoi olla kuitenkin sen verran kipeä, että vauhti tasaantui ja maalissa Emppu oli 19.
Toisessa erässä kipeä ranne haittasi ajoa ja käsi alkoi puutumaan jo erän alkuvaiheessa. Ensimmäiseltä kierrokselta tultaessa Emppu oli 18. ja kolmen kierroksen jälkeen hän putosi 19. sijalle. Kaksi kierrosta ennen maalia Emppu onnistui nousemaan takaisin 18. sijalle ja sai pidettyä sijoituksensa maaliin asti, tosin niukasti koska takana tullut kuljettaja jäi vain 0,5 sekunnin päähän.
Seuraavat kaksi viikkoa pojat harjoittelevat tiukasti ja sen jälkeen on seuraava Mini MX-Liigan osakilpailu Porissa.
Team Ykkös-MP tiedotus