30.4.2012

MXC/B kilpailu vantaalla

img_4656

Vantaan vauhtipuistossa ajettiin lauantaina 28.04.2012  kauden toinen kansallinen MXC/B kilpailu. Jälleen kerran luontoäiti aiheutti ennakkojännitystä kilpailulle kun ennen kilpailua tuli vettä oikein kunnolla. Vielä kaksi päivää ennen kilpailua rata oli niin märkä ettei normaalit kumisaappaatkaan tuntuneet riittävän. Onneksi sade loppui torstain ja perjantain välisenä yönä ja perjantaina paistoi aurinko ja tuuli sopivasti niin rata pääsi kuivumaan.  Lauantaina aamun harjoituksissa rata oli monen kuljettajan mielestä erittäin vaikeassa kunnossa, mutta onneksi päivän edetessä ratakin parani kokoajan.

MXC/B -luokan kuljettajia oli kilpailuun ilmoittautunut hiukan vajaa kaksi puomillista, joten molemmissa ryhmissä oli todella hyvin kuljettajia. A-ryhmässä voitosta käytiin kovaa kilpailua molempien erien alussa.  Ensimmäisessä erässä kärkikolmikon muodostivat Patrik Aho, Peetu Juupaluoma ja Kimmo Pitkänen. Toisessa erässä nähtiin hiukan dramatiikkaa kun kilpailua johtanut Kimmo Pitkänen kurvasi varikolle kierroksen liian aikaisin, lopulta Kimmo oli erän viides. Toisen erän kärkikolmikon muodostivat Patrik Aho, Eetu Nousiainen ja Peetu Juupaluoma. 

B-ryhmän kilpailu oli osin uusintaa laitilasta, kun Robin Ulvinen vei suvereenisti molempien lähtöjen voiton. Ensimmäisessä erässä kärkikolmikon muodostivat Robin Ulvinen, Tatu Pekkarinen ja Jonne Katila. Kolmannessa erässä kärkikolmikon muodostivat Robin Ulvinen, Tatu Pekkarinen ja Samuli Jokiniemi.

Kilpailun viralliset tulokset löytyvät Mylasp.com palvelusta

Kuljettajien mietteitä kilpailusta:

Tino Nuuttinen: Tämä kilpailu oli tämän kesän toinen kassarikilpailu minulle. Rata oli joistain kohdista varsin haastavassa kunnossa, varsinkin kun ajan vielä pikkupyöräisellä kassarilla niin välillä mentiin tapit spoorin reunoja laahaten. Ensimmäisessä erässä otin melko hyvän startin ja olin alussa kympin sakissa ja maalissa olin 18. Toisen erän lähtö onnistui todella hyvin ja otin holet. Virta ei riittänyt loppuun asti ja loppusijoitus oli 15. 

Jami Niemelä: Vantaan kilpailu hiukan jännitti etukäteen, koska kilpailu ajettiin minun kotiradalla. Ensimmäisessä erässä sain ihan hyvän lähdön ja olin jossain 15-20 tienoilla. Tämän jälkeen ohitin muutaman kuskin ja nousin jo sijalle 12 kunnes kaaduin. Kaatumisessa minusta meni ohi neljä kaveria. Onneksi sain hyvän rytmin heti kaatumisen jälkeen ja sain ohitettua muutaman kuljettajan ja maalissa olin sijalla 13. Toisessa erässä sain pikkusen huonomman startin ja pari ensimmäsitä kierrosta meni pikkusessa ruuhkassa ajellessa, mutta pikkuhiljaa sain noustua ja lopulta olin maalissa sijalla 14. Totalissa olin 12. Päivä meni kaikinpuolin hyvin ja tästä on mukava jatkaa seuraavaan kilpailuun.

Teksti ja kuvat: CrossiBlogi