Perjantai ilta sekä yö oli sateinen.Seuraavan päivän aamu oli onneksi hyvä, joten kisa saatiin vietyä läpi hyvin viidenkymmenen pojan voimin joten ryhmiä oli kaksi.Ryhmä jako tapahtui ilmoittautuimisen yhteydessä, joka oli arvonta.Joka poika otti ryhmä numeron ja se oli siinä.
Kisan järjestelyt olivat hienot rata oli hyvässä kunnossa ja homma toimi.Tuttuun tapaan Totti Raittila hoiti kuulutukset hyvin ja väli musiikki soi !
MXC/B ykkös ryhmä aloitti kisailun aamutuimaan. Harjoittelun jälkeen silmiin nähden nuoret herrat olivat todella innoissaan kauden avauksesta. Lähtö meni ekassa erässä ilman isompia harmeja ja kaikki pääsivät matkaan.Muutamia keskeytyksiä lukuun ottamatta kaikki pääsivät ehjänä maaliin. Reippainta vauhtia piti Niklas Laankoski.Hyvin ajanut Miska Kumaja jäi kahdeksan sekuntia voittajalle.Miika Puisto tykitti kolmanneksi, kaikki erässä ajoivat hienosti erän loppuun.
Ykkösryhmän toinen erä meni Miska kumajan ohjastuksella alusta loppuu joten on Miskalla kyllä kunto kohillaan! Niklas Laankosken päästellessä toiseksi. Ensimmäisen erän kymppi oli Ere Kettunen,joka hienosti petrasi toiseen erään olleen kolmas.
MXC/B kakkos ryhmä lähti liikkeelle samalla innolla jossa pari poikaa enemmän.Ensimmäisen erän lähtö onnistui muilta, mutta Robin Ulvinen ajoi puomiin ja antoi sillä tasoitusta kisan aluksi. Muut kilpakumppanit joutuivat huomaamaan, että radalla oli kaveri jolla todellinen palo voitta kilpailu, jonka hän myös teki näyttävään tyyliin, Tatu Pekkarisen pistäessä hanttiin. Samuli Jokiniemi oli erässä kolmantena.
Kakkosryhmän toinen erä oli hieman pattisemmalla radalla joten kierrosaikojen putoaminen oli luonnollista näin kauden aluksi, mutta ensimmmäisen erän kolme ensimmäistä tulivat samassa järjestyksessä maaliin kuin ensimmäisessa. Esimmäisessä erässa Kevin Ragnel antoi hyvän vastuksen pojille, mutta toisessa erässä loukkaantui lievästi ja toivotaan yhdessä että Kevin pystyy ajamaan vantaalla ystävien kanssa.
tunnelma kisoissa oli todella hieno,joten kaikkien poikien on hyvä jatkaa kautta 2012.
Kuljettajien mietteitä kilpailusta:
Kevin Ragnel #60: Ensimmäisessä erässä olin kuudes. Toisesa erässä sain tosi huonon lähdön. Ensimmäisellä kierroksellä pyörä lähti jakelemaan ja sen seurauksen akaaduin ja loukkasin itseäni. Kisasta jäi hiukan huono fiilis koska kotiin jouduttiin mennä sairaalan kautta.
Jesse Eilers #86: Ensimmäine lähtö onnistui hyvin. Pääsin liikkeelle viidennen sijan tienoilla. Koko kilpailun ajan kävin kovaa vääntöä sijoituksesta seurakaverini Aatu Linnakallion kanssa ja lopulta olin maalissa yhdestoista. Toisen erän harjoituskierroksella ketjulukko petti ja jouduin keskeyttämään. Fiilis kisasta on ihan OK. Tuttuja kavereita oli samassa ryhmässä paljon. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kisoihin vantaalle.
teksti ja kuvat: MJ