22.4.2012

Suomalaiset Mulgikrossissa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Baltic Cupin toinen osakilpailu, MulgiKross, ajettiin 21.04.2012 Viron VIljandissa. Jälleen paikalla oli paljon suomalaisia MX65 ja MX85 luokissa. 

Kilpailua edeltäneennä päivänä satoi vettä todella paljon. Vesisateen seurauksena aamun aika-ajot ajettiin todella märällä ja liukkaalla radalla. Järjestäjät miettivät jo hetken että pitäisikö MX2-luokan kuljettajat laittaa ensimmäisenä radalla tekemään latua pienemmille luokille, mutta lopulta päivä ajettiin alkuperäisen aikataulun mukaan.

Aamu aloitettiin kaikkien luokkien aika-ajoilla. Jo aika-ajossa suomalaiset kuljettajat näyttivät vauhtinsa. MX65 -luokassa viiden kärjessä oli kaksi suomalaista Matias Vesterinen ja Emil Weckman.  MX85 -luokan aika-ajot ajettiin kahdessa ryhmässä, ykkösryhmässä viiden kärjessä oli kolme suomalaista Joel Kolehmainen, Sami Nuakkarinen ja Teemu Lahtinen. Aia-ajoryhmässä kaksi viiden käressä oli Miro Sihvonen.

Aika-ajon jälkeen ohjelmassa oli molelle kuljettajalle päivän kohokohta, Paraati. Paraatissa kaikki kuljettajat ajavat rauhallista vauhtia radan ympäri. paraatin tarkoituksena oli tuoda kilpailuun show-meininkiä ja esitellä katsojille kuljettajia. 

Paraatin jälkeen alkoi varsinaiset kilpaerät. MX65-luokka ajoi kaksi 12min+2 kierrosta erää ja MX85 luokka yhden 18min + 2 kierrosta erän ja kaksi 8min + 2 kierrrosta erän.

MX65-luokan ensimmäisessä erässä kovinta vauhtia piti Emil Weckman voittaen erän. Seuraava suomalainen oli Kasper Kangasniemi kuudennella sijalla. Toisessa erässä Emil Weckamn oli toisena ja seuraavaksi paras Suomalainen oli Niklas Lammi neljännellä sijalla. Kokonaistuloksissa Emil Weckman oli toisena, Niklas Lammi viidentenä ja Kasper Kangasniemi kuudentena.

MX85 -luokassa ensimmäisen erän kovinta vauhtia piti Joel Kolehmainen ja seuraavaksi paras Suomalainen oli Miro Sihvonen kahdeksantena. Toisessa erässä Miro Sihvonen oli vuorostaan paras Suomalainen ollen maalissa toisena. Joel Kolehmainen oli neljäs. Kolmannessa erässä Miro Sihvonen oli jälleen toisena. antti Ahtila oli seuraavaksi paras suomalainen ollen erän kuudes. Loppupisteissä Miro Sihvonen oli toisena, Joel Kolehmainen viidentenä, Antti Ahtila kahdeksantena ja Sami Naukkarinen yhdeksäntenä.

Kilpailun tulokset löytyvät MyLaps.com:sta.

Teksti ja kuvat: PN