25.3.2012

Adrenalin Arena Cup 2012 lapsille

Sömerpalussa Adrenalin arenalla ajettiin 23.03.2012 Adrenalin Arena Cup kilpailu joka oli tarkoitettu lapsille. Kilpaluokkina oli PW, 50cc, 65cc ja 85cc. Jokaisessa luokassa ajettiin yhdistetty harjoitus ja aika-ajo sekä kaksi kilpaerää. Aika-ajon perusteella määritettiin lähtöpuomille menojärjestys.
 
Kilpailijoita oli saapunut Viron lisäksi Venäjältä, Latviasta ja Suomesta. Ainoastaan PW ja 50cc luokat olivat sellaisia joissa suomalaisia ei nähty. Liekö syynä se, että suomessa ei kyseisissä luokissa kilpailla ollenkaan.
 
Koko päivän ajan järjestelyt toimivat kellon tarkkuudella. Kaikki harjoitukset ja erät alkoivat silloin kun niiden pitikin alkaa. Toiminta alkoi 13:30 kuljettajakokouksella ja päättyi 17:45 palkintojen jakoon. Päivän päätteeksi jokainen kuljettaja sai palkinnon.
 
Tämä kilpailu oli allekirjoittaneelle ensimmäinen kokemus Virolaisesta kilpailusta. Päivän aikana kiinnitinkin huomiota moneen sellaiseen asiaan joihin suomessa en ole tottunut. Päivän nuorimmat kuljettajat, eli PW-luokka oli erittäin mielenkiintoista katsottavaa. Joukossa oli sekalainen joukko erilaisia pyöriä ja kuskit olivat hyvin nuoria. Päivän nuorin kulejttaja oli neljä vuotias. Seuraavassa luokassa, eli 50cc luokassa, ajoi paljon sen ikäisiä ja kokoisia kuljettajia joita suomessa on tottunut näkemään 65cc luokassa. 50cc luokassa huomiota herätti se kuinka lujaa kuskit ajoivat.
 
Yksi huomiota herättävä yksityiskohta oli se kuinka toimittiin kun puomille oli menossa enemmän kuskeja kuin puomilla oli paikkoja. Kuskit asettuivat automaattisesti toiseen riviin ja vanhemmat auttoivat pyörät paikalleen. Kaikki pääsivät siis hienosti ajamaan.
 
65cc luokassa paras suomalainen oli Joni Mäkelä #27 seitsemännellä sijalla ja toiseksi paras suomalainen Kasper Kangasniemi yhdeksännellä sijalla. 85cc luokassa palkintokorokkeella nähtiin kaksi suomalaista, Miro Sihvonen toisella ja Antti Ahtila kolmannella sijalla.
 
Kilpailun tulokset löytyvät Mylaps.com -palvelusta
 
Juttelimme kilpailun jälkeen muutaman Suomalaisten kuljettajien kanssa.
 
Antti Ahtila #47 85cc:
Kilpailu meni ihan hyvin, olin molemmissa erissä kolmas. erien lähdöt eivät onnistuneet ihan niin kuin olisin halunnut, mutta silti olen tyytyväinen kilpailuun. Kilpailun jälkeen pääsimme radalle ajamaan ja ajo tuntui sujuvan kilpailun jälkeen pikkusen paremmin kuin kilpailussa. 
 
Aatu Linnakallio #210 85cc:
Ensimmäinen erä ei mennyt ihan toivotulla tavalla, kun ekalla kierroksella edessäni kaatui toinen kuljettaja ja häntä väistäessäni ajauduin radalta ja kaaduin. Meni hetki, että pääsin jatkamaan matkaa, lopulta olin maalissa kahdeksas. Toisen erän lähtö sujui hiukan paremmin ja lopulta maalissa olin kuudentena. Ajo sujui hyvin ja rata oli hyvässä kunnossa.
 
Jami Niemelä #121 85cc:
Kilpailu meni hyvin. Kilpailun lähtö tapahtui betonialustalta, enkä ollut koskaan aikaisemmin lähtenyt betonilta, joten lähdöt otin todella varovaisesti. Ensimmäisessä erässä ajoin kovaa kilpailua virolaisen kuljettajan numero 93 kanssa ja lopulta olin häntä parempi ja maalissa olin seitsemäs. Toisessa erässä otin taas varovaisen lähdön. Koko erän ajoin kilpailua numeroiden 93 ja 46 kanssa. Ohittelimme toisemme useaan kertaan kilpailun aikana ja maalissa olin lopulta ryhmän viimeisenä sijalla 9. kaikenkaikkiaan kilpailu oli todella hyvä kokemus ja todella hyvä tapa aloittaa kilpailukausi. Olen myös tyytyväinen sijoituksiini.
 
 
Teksti ja kuvat: CrossiBlogi