22.3.2012

Junnut SML:n leirillä Imatran hallissa

img_0598

Crossiblogi oli mukana seuraamassa miten Tomi Konttinen veti kaksi päiväiset treenit Imatralla sekä jututti muutamia crossipoikia leirin aikana,millä mielellä äijät olivat liikkeellä.

Tomi Mannonen #131  Elimäeltä oli tullut leirille oppimaan uusia juttuja,tulevaa kautta varten. Tomi jatkaa ajamistaan tällä kaudella 65KTM:llä. Leiristä hän totesi radan olevan tosi hyvä kunnoltaan ja mukava ajella. Hyvällä opastuksella opin mutka ajon tekniikkaa, jossa huomioitiin tekeminen ajoasennosta jarrutukseen josta pidin kovasti. Sain suoraa palautetta suorituksen jälkeen, mikä oli kivaa. Parasta mielestäni kuitenkin leirillä oli hypyt joista tykkään. Kaudella 2012 yritetään ajaa Sinisalo-liiga läpi sekä harjoitella kovasti jatkossakin.                    

Ktm kuljettaja Mauno Nieminen #802 65cc Kouvolasta oli reipaalla mielellä liikkeellä leirillä. Totesi harjoituksen annista sen,  että nyt on oppinut hyppimään kaiken maailman hyppyjä joista pidän paljon sekä mutkista, joita toki myös harjoiteltiin ahkerasti. Harjoittelu jatkuu ahkerissa merkeissä, jotta tuleva kausi olisi onnistunut sekä antoisa.

Joni Mäkelä #27 Vantaan kuski oli myös leirillä. Jonin mielestä leiri oli kiva ja sain ajaa riittävästi totesi hän iloisesti leiristä.

Joonas Näppi #17 mies Hyvinkäältä 2011 Liiga-mestari oli myös paikalla ja oli tyytyväinen leirin antiin.Totesi hymyillen.

Paikalla oli siis 65cc kuljettajia sekä 85c/b/a kuskeja, jotka oli jaettu kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä 65 sekä kaksi kassari ryhmää joten kaikilla oli tilaa. Asiallinen opetus Konttisen ohjauksella oli varmasti kaikkien mieleen ainakin näin sivusta katsojan mielestä.Näytti hyvältä ja se mitä juteltiin Konttisen kanssa, junnut voivat olla iloisia siitä, että on tälläinen kaveri joka ajattelee junnumotocrossia ja on täysillä mukana kehittämässä lajia. Näyttää olevan mies paikallaan!

 

Crossiblogi/M.J
Kuvat: Mika Mannonen