5.3.2012

Miro Sihvosen kuulumiset Belgian leiriltä

 

 
Belgiassa ajoin siis isolla pyörällä ja alkuun piikki tuntui hieman raskaalta käsitellä, lisäksi minulla oli pieniä ongelmia ajoasennon kanssa, mutta sain kuitenkin melko nopeasti tuntuman pyörään.
 
Leiri alkoi osaltani hieman epäonnisesti, kun jo toisena ajopäivänä kaaduin rajusti Lommelin kohmeisella radalla. Satutin rytäkässä selkääni ja jouduin pitämään muutaman päivän ajotaukoa. Myös päähäni oli kohdistunut kova isku, jonka johdosta kypäräni meni käyttökelvottomaksi. Täytyy kyllä sanoa, että Shoei suojasi pääni loistavasti, sillä minkäänlaista kipua ei päässäni tuntunut. Leirille suunniteltu kilpailukin jäi sitten kaatumisen vuoksi ajamatta, joten kilpailukauden avausta täytyy vielä odotella.
 
Belgiassa oli tosi mukavat keväiset kelit, ajo alkoi kulkea tosi hyvin ja harjoitteluun sai taas lisää voimia. Täytyy kyllä kiittää äitiä kun lähtee minulle mekaanikoksi, sillä muuten en olisi voinut tällekään leirille osallistua.
 
Eilen olinkin jo Lahdessa Pipon radalla kassarilla. Siellä on mielestäni paljon kesäisiä elementtejä, spooreja, jarrupatteja, tiukkoja mutkia ja jarrutuksia, eivätkä renkaatkaan kulu niin paljon kuin hiekkaradoilla. Nyt yritän päästä ajamaan mahdollisimman paljon täällä Suomessa erilaisissa olosuhteissa.
 
Miro Sihvonen