22.2.2012

Matias Latvalan kauden 2011 yhteenveto ja tavoitteet kaudelle 2012

KILPAILUMENESTYSTÄ
Nuoren motocrossarin Matias Latvalan kausi 2011 oli erittäin menestyksekäs eli hän voitti kaiken mahdollisen mitä oli voitettavissa. Matias ajoi ensimmäistä kauttaan 12 – 15 vuotiaiden C/B-luokkaa. Matias voitti 9 erää 12:ta kilpailussa ajetusta. MX-liigan C/B-luokka jonka Matias voitti, on koko Suomen kattava sarja jossa ajettiin 6 kilpailua ja 12 erää. MX liigan voitto tuli 16 pisteen erolla seuraavaan kun yhdestä erästä on mahdollista saada 25 pistettä.
 
Tiukkaakin on ollut esimerkiksi Heinäkuun alussa ajetulla motocrossin Pohjoisen-kierroksella, Matias voitti kaikki kolme kilpailua ja kuusi erää. Tiukinta oli Rovaniemellä, jossa Matias ajautui lähtöruuhkaan ja oli alussa kärkeä jäljessä melkein 30 sekuntia mutta hän ajoi 4 – 5 sekuntia kovempia kierrosaikoja ja ohitti viimeisellä kierroksella kärkikuljettajan ajaen ”taisteluvoiton”.
Matias on jo nyt saavuttanut enempi menestystä kuin kukaan pohjanmaan kuskeista motocrossissa pitkään aikaan.
Pohjanmaan sarjacrossin 85 cc luokan Matias voitti jo toisena vuotena peräkkäin. Tänä vuonna voitti tuli ylivoimaisesti 100:lla pisteellä.
Matias edustaa Kurikan Enducross ry:tä ja hänet valittiin jo toisen kerran peräkkäin kerhomme vuoden motocrossariksi vaikka kerhossa on myös kolme A eli SM-luokan kuljettajaa.
 
HARJOITTELUA
Matias harjoittelee ahkerasti talvikaudella. Uintia 2 – 3 kertaa viikossa vähintään 500 metriä/kerta, kuntopiiri ja sähly kerran viikossa, lenkkeilyä ja ajoharjoittelua viikonloppuisin Kurikan Enducrossin radalla kun pyörässä on talvisin piikkirenkaat.
Kevättalvella Matias oli viikon KTM motosportin leirillä Latviassa jossa tuli ajoa noin 20 tuntia eli joka päivä noin 3 tuntia. Leirin lopuksi hän ajoi vielä Baltian sarjan kaksi osakilpailua. Leirien jälkeen kevään ajoharjoittelua jatkettiin koti- ja lähialueen radoilla.
Kilpailukausi alkoi toukokuun alussa ja jatkui koko kesän viimeinen osakilpailu oli Riihimäellä syyskuun puolivälissä.
 
TALLIPAIKKA
Loppuvuosi oli Matiakselle jännittävää aikaa kun KTM Motosport Finland kutsui hänet ja perheen lokakuun puolivälissä Try outtiin. Tru Out sisälsi yhden ajopäivän ja kirjallisen osuuden jossa perheen tuki ja toiminta on hyvin tärkeä asia. Testiin kutsutuista 10:stä juniori kuljettajasta valittiin neljä kaudelle 2012 junioritiimiin. Tiimikuskien valmentajana toimii Suomen lähiaikoina menestynein motocrosskuljettaja Jussi Vehviläinen.
 
Tieto tiimikuskiksi pääsemisestä tuli Matiakselle marraskuun loppupuolella. Tiimin kuljettajien julkistamistilaisuus oli joulukuun puolivälissä Helsingissä. Moottoripyörämessuilla 2-5.2.2012 Matias oli Simo isän kanssa koko ajan edustamassa ja esittelemässä KTM Motorsport Finlandin osastolla.
 
KAUSI 2012
Kaudelle 2012 Matias lähtee kovaan MXC/A luokkaan haastamaan kaksikin vuotta häntä vanhempia kuljettajia. Ensimmäisen kauden MXC/A luokan Suomen-cupissa hänellä on tavoite sijoittua 10. sakkiin johon hänellä on hyvät mahdollisuudet.
 
Kuva ja teksti: Esko Havimäki