Kausi 2011 aloitettiin Samulin kohdalla käyden Viron mahtavassa hallissa, jossa käytiin muutamia kertoja hyvien ystävien kanssa, joten ajoa tuli hyvin ennen kauden alkua.
Talvi sisälsi myös eri kuntoilumuotoja, jolla pyrittiin pitämään kuntoa yllä talven yli.
Hommaa jatkettiin VMK:N maanantai treeneillä, jotka kestivät koko kauden ajan, pientä taukoa lukuunottamatta.Hyvin järjestetyissä harjoituksissa oli rento meininki, jossa osa 65cc kuskeista ajoi 85cc kuskien mukana samassa harjoituksessa. Syke oli kuskeilla kohillaan. Kiitokset vetäjille!
Keskiviikkoisin ajettiin sitten VMK:n sarjat ja niihin osallistuttiin vaihtelevasti. Sarjat olivat Samulille uran ensinmäiset kasivitosten seassa ja jännitys sen mukaista, mutta hyvää treeniä tuleviin kisakoitoksiin. Porukkaa ajoissa oli hyvin.
Torstaisin oli sitten vuorossa Tonin treenit, jossa meno oli sen mukaista. Turhat pelleilyt pois ja kuskeille asenne kohilleen niin homma toimi. Tästä menosta Samulikin tykkäs! Torstain kaksituntinen oli tasokas ja selkeä opetus hyvän opettajan johdolla. Toni on kova jätkä. Kiitos Goutsi!
Ennen kisakauden alkua käytiin ajelemassa eri radoilla, joissa oli Samulin tulevia kisoja. Päästiin myös Jalasjäven junnujen treeneihin. Alavudella käytiin ihmettelemässä isoja mäkiä ja Kuopiossa ajettiin. Jonkun verran siis tuli reissattua.
Kauden aikana käytiin parilla leirillä oppimassa uusia juttuja. Leirit olivat kolme päiväisiä joten ajoa tuli riittävästi, sekä myös oppia. Tais siinä olla Joutsankin leiri. Muut leirit olivat Siilinjärven radalla sekä Vieremällä. Radat olivat todella haasteellisia. Matkassa mukana, melkein koko kesän Jami ja Otto sekä muut perheen jäsenet. Karavaanarit, kiitos mukavasta seurasta!
Kaiken tämän touhuamisen jälkeen päästiin ajamaan kilpaa. Kausi kilpailijana ei ollut uusi kokemus, mutta kassarikuskina oli. Koekisa ajettiin Jalasjärvellä 2010, jonka seurauksena Samuli arveli pystyvänsä kisamaan, joten päätettiin, että mennäänpäs ajamaan Sinisalo-liigakisat läpi kaudella 2011, ja niinhän ne ajettiin! Samuli ajeli omaa ajoaan , tullen jokaisen ajamansa erän maaliin, joten tavoitteissa pysyttiin. Kausi 2012 tuo uusia haasteita. Nousu c/b kuskiksi on kova juttu, joten työmaata riittää. Siitä pitää huolen muut kuskit, mikä on mukava juttu.
Kiitokset kuluvasta kaudesta toivotan kaikille kisakumppaneille sekä Juha Punkille !
Hyvät joulun odotukset!
T.Samuli Jokiniemi
teksti:Samuli ja Iskä Jokiniemi
kuvat:Crossiblogi.fi
Haluatko mukaan kuljettajaesittelyihin??