1.12.2011

MX-lajipäälliköksi Simo Merilä

Suomen Moottoriliiton (SML) hallitus käsitteli kokouksessaan 26.11.2011 mm. motocrossin lajipäällikköhakemuksia seuraavalle kaksivuotiskaudelle. SML:n hallitus päätti kokouksessaan valita seuraavaksi MX-lajipäälliköksi Simo Merilän, joka on ollut lajiryhmän jäsenenä 2010 -2011.
 
”Olen innostunut lajipäällikön tehtävien mukanaan tuomista uusista haasteista, lajitoiminta on ollut mielenkiintoista ja haluan kehittää lajiryhmän kanssa motocrossia Suomessa”, kertoo Merilä.
 
Uuden lajiryhmän toimikausi alkaa jo joulukuussa 2011 järjestäytymisellä, jossa määritellään mm. lajiryhmän uusi kokoonpano, vuosikello, tärkeimmät tehtävät, kehityskohteet yms. kilpailukaudella 2012. MX-lajiryhmä tulee jatkamaan lähes samalla kokoonpanolla kuin 2010 – 2011, muutamia kokoonpanomuutoksia on kuitenkin tulossa. Uuden lajiryhmän toiminta tulee jatkumaan edellisen MX-lajipäällikön Arto Jokisen viitoittamaa tietä, jota seuraten lajia voidaan edelleen kehittää ”eteenpäin”.
 
” Motocrossin tulisi olla enemmän määrätietoista ja suunnitelmallista toimintaa ja mm. valmennustoimintaa kehittämällä ja suunnittelemalla asettaa päämääräksi, että laji olisi laajalla rintamalla huippu-urheilua ja kilpailijat menestyisivät kansainvälisissä arvokilpailuissa. Perusta tulevaan tulee tehdä jo nuorempana mm. moottorikerhoissa, jolloin saadaan hyvä, laadukas osaamistaso. Myös henkilökohtaisen valmentajan käyttö ajajan tukena tulisi aloittaa riittävän aikaisin, jolloin kaikkea ei tarvitse harjoitella kantapään kautta.”
 
Seuraavaksi uusi MX-lajipäälliikö suuntaa Latviaan tutustumaan paikallisiin motocrossin harjoitusolosuhteisiin näin talven kynnyksellä.
Lähde: Suomen Moottoriliitto
Kuva: Suomen Moottoriliitto