Espoon moottorikerho järjesti crossileirin Joutsan motocrossradalla. Lähdimme kahden kuljettajan voimin tutustumaan leiriin ja samalla haastattelimme kuskeja.
Koko viikon jatkuneiden sateiden jälkeen leirillä saatiin olla erittäin hienossa säässä. Aurinko paistoi koko leirin ajan. Rata oli todella vaativassa kunnossa, pattia ja röykkyä riitti. Molempina päivinä ajot saatiin liikkeelle vapaiden harjoitusten kautta jonka jälkeen porukka jakautui kolmeen ryhmään ja siirryttiin rateille. Rasteilla kiinnitettiin paljon huomiota ajamisen perusasioihin, ajoasentoon ja mutka-ajoon.
Opettajina leirillä olivat Christer Polsa, Kai Suokko ja Niko Tynnilä.
Emil Silander MXC/A
Kausi on mennyt aika huonosti loukkaantumisten takia. Alkukaudesta meni solisluu poikki, pari kuukautta myöhemmin tuli aivotärähdyt ja peukalo murtui. Tästä kuukauden myöhemmin sain uuden aivotarähdyksen. Hiukan pitäisi rauhoittaa ajoa ja hakea ajovarmuutta.
Kauden päätteeksi siirryin 125cc pyörään. Nyt olen ajanyt piikullä vajaa kymmenen kertaa. Saattaa olla että käydään ensi viikonloppuna Heinolassa kilpailussa piikilla. Ensikaudella tarkoituksena on ajaa MXJ:ssä puolikkaalla.
Talvella ajetaan nastoilla ja käydään Virossa muutaman kerran. Muualle tuskin lähdetään. Talvella pelaan jääkiekkoa ja sen avulla saan ylläpidettyä kuntoa.
Hondan 150cc 4T pyörästä 125cc 2T pyörään vaihtaminen on ollut hyvä. tehoa on aivan tarpeeksi. Kaksitahtinen pyörä sopii minulle pikkusen paremmin. Hondalla tuli ajettua liikaa rajoittajaa vasten ja muutenkin turhaan huudatettua liikaa.
Otto Hilden MXC/C #277
Parasta leirillä oli se että pääsi ajamaan paljon. Fiilikset leiristä ovat hyvät. Ekalla rastilla oli yksi aika paha suora. Suora oli pehmeä ja siinä oli paljon pattia. Muut rastit olivat helpompia.
Tällä kaudella ajoin alkukauden MX65:ssä ja loppukaudesta siirryin MXC/C:hen jossa ajoin kaksi kilpailua MXC/C:ssä. Ensikaudella ajan MXC/C:ssä. Siirtyminen MX65:stä MXC/C:hen oli aika jännittävä kun puomilla oli enemmän kuskeja.
Eero Kuikka #800
Tällä kaudella en ajanut muita kilpailuja kuin Kiteellä savo-cupin yhden kilpailun. Ajot on menneet leirillä hyvin. Rastit ovat olleet hyviä. Talvi harjoitellaan kotona. Ensikaudella ajan kilpaa MXC/C:ssä.
Teksti: Marko Jokiniemi
Kuva: Esa Kuikka