Tällä kertaa vuorossa on uutisen sijaan pohdinta siitä millä tavalla minä muuttaisin junnucrossia jos minulla olisi siihen valtaa.
Olen pari kesää kiertänyt omien lasteni kanssa crossikisoissa ja kiinnittänyt moneen asiaan huomiota. Näiden huomioiden ja viimeaikaisten keskustelujen pohjalta tuli mieleen kirjoittaa miten itse kehittäisin junnujen kilpailutoimintaa.
Kilpailut yleisesti
Minkä takia kilpailut eivät voisi olla kaksipäiväisiä?
Lauantaina olisi harjoitukset, aika-ajot, karsintaerät ja sunnuntaina kilpaerät. Kun koko viikonloppu olisi pyhitetty junnukuskeille, niin kilpailunjärjestäjä voisi tehdä radan enemmän junnuille sopivaksi. Radalla voisi olla pienille pyörille paremmin mitoitettuja hyppyreitä. Pattisuoratkin voisivat olla sellaisia joita olisi mahdollista hyppiä hiljaisemmalla vauhdilla.
Toinen vaihtoehto olisi tehdä viikonlopun ohjelma sellaiseksi, että lauantaina olisi ohjelmassa vapaamuotoista harjoittelua, voisi silloin olla ohjattua harjoitteluakin. Sunnuntaina sitten olisi varsinainen kilpailupäivä, normaalin ohjelman mukaan. Tällöin ne jotka haluavat etukäteen päästä harjoittelemaan radalle voisivat tulla jo lauantaiksi ja ne jotka haluavat vain osallistua kilpailuun tulisivat sunnuntaiksi.
MX50
Miksi 50cc kuskit eivät aja suomessa kisaa? Pitkin eurooppaa motocrossin kisaamisen pääsee aloittamaan 50cc pyörällä, miksi ei meillä?
Kilpailut voitaisiin ajaa junnukisojen yhteydessä esimerkiksi junnuradalla.
MX65
Liigan nuorimpien, eli 65cc kuskien sarjassa on tällä kaudella huomattu moneen kertaan se kuinka suuret tasoerot kuskien välillä on. Joillan vaikeammilla radoilla on nähty sitäkin, että ensimmäinen kuski ohitetaan kierroksella toisen kierroksen aikana. Kisoissa on myös nähty ikäviä tilanteita kierroksella ohitettavien kanssa.
Yksi keino millä näitä toisaalta voitaisiin huomioida tasoerot ja toisaalta saada samantasoiset kuskit kilpailemaan keskenään olisi ottaa käyttöön MX65/A ja MX65/B -ryhmät. Kaikki 65cc kuskit aloittaisivat kilpauransa MX65/B -ryhmästä josta he hyvien sijoitusten kautta saisivat nousupisteitä ja nousisivat MX65/A -ryhmään.
Kun porukka olisi jaettu nopeuden mukaan kahteen ryhmään päästäisiin tilanteeseen jossa aloittelevat kilpakuskit kisaavat keskenään ja nopeammat kisakuskit keskenään. Kummassakin ryhmässä olisi paremmin samantasoisia kuskeja hoputtamassa toinentoisiaan, jolloin kuskien taidot ja vauhti kehittyisivät nykyistä nopeammin ja paremmin.
Yksi sellainen mikä on tuntunut herättävän jonkin verran keskustelua varikolla on 65cc kuskien ajama reitti. Kaikissa kisoissa 65 kuskit ovat ajaneet helpotettua reittiä, mikä on ymmärrettävää koska luokassa on paljon sellaisia kuskeja jotka eivät vielä ole montaa kesää ajaneet. Samaan aikaan ryhmässä on kuskeja jotka ovat ajaneet useita vuosia ja jotka pärjäisivät esimerkiksi MXC/C -kuskien seassa vauhtinsa puolesta. Jos 65cc kuskit jaettaisiin A ja B ryhmiin, niin silloin A-ryhmän kokeneet kuskit voisivat varsin hyvin ajaa samaa reittiä kuin MXC/C -kuskit.
MXC
85cc luokka on jaettu kolmeen ryhmään, MXC/C on 10-12 -vuotiaille ja loput vanhemmille. Käytännössä tästä on seurannut tilanne, jossa MXC/C:ssä nopeimmat kuskit ovat nopeutensa puolesta sellaisella tasolla että he pärjäisivät hyvin MXC/B:ssä. jos oikein kärjistetään, niin MXC/C:n pitäisi olla se luokka jossa mennään hitainta vauhtia ja MXC/A:n se luokka jossa on nopeimmat kuskit. Nykyisessä systeemissä näin ei aina ole.
Jotta eri nopeuksiset kuskit voisivat kisata oikeasti keskenään voisi MXC:n alaikärajan muuttaa 10 vuoteen, kuten se on MXC/C:ssä tänäpäivänä ja muuttaa MXC/C:n samanlaiseksi nousuluokaksi kuin MXC/B tänä päivänä. Kun kuskilla on kasassa 30 nousupistettä nousee hän MXC/B:hen ja kun MXC/B:ssä tulee kasaan 50 nousupistettä lisää tulee nosto MXC/A:han.
Tänäpäivänä kun kuskeja on enemmän kuin puomille mahtuu, niin porukka arvotaan kahteen ryhmään joista molemmista jaetaan nousupisteitä. Käytännössä jos arpaonni on suosiollinen on saattaa kuski saada helpommin nousupisteitä ja jos arpaonni on epäsuosiollinen niin nousupisteitä tulee vähemmän. Entäpä jos arvonnan sijaan aamun lämmittelyn yhteydessä olisi aika-ajo, samaan tapaan kuin isommissa luokissa. 10min tutustumista ja 10min aika-ajoa. Aika-ajon perusteella sitten jaettaisiin kuskit niin moneen ryhmään kuin on tarpeen ja vain nopeimpien kuskien ryhmälle jaetttaisiin nousupisteitä.
PS: mitä mieltä tämän sivuston lukijat ovat ajatuksista? Ääntä kuuluviin ja uutista kommentoimaan, kaikki asialliset kommentit julkaistaan!
Petri Niemelä