Sinisaloliigan kauden 2011 viimeinen kilpailu ajettiin 24.09.2011 Karhin motocrossradalla Riihimäellä. Matiaksen osalta kilpailu oli erilainen, sillä tällä kertaa hän kannusti kavereita radan reunalla, eikä pystynyt puolustamaan johtopaikkaansa Sinisaloliigassa.
Matias kaatui muutamia viikkoja ennen kilpailuja harjoitellessaan Riihimäen radalla.
"Harjoitellessani kilpailuun ajo sujui todella hienosti, mutta yllättäen mutkasta ulos tullessa etupyörä haukkasi ja lensin kaaressa tangon yli. Paikka oli todella helppo, enkä ymmärrä miten niin kävi, mutta tässä sitä ollaan ensimmäistä kertaa kipsi kädessä."
Matiakselta murtui vasemman käden ranne, joten oli todennäköistä että viimeinen osakilpailu jäisi väliin. Polte kilpailuun oli kuitenkin suuri ja toive osallistumisesta eli viimeiseen asti.
"Tein tosi kovaa kuntotreeniä kilpailua ajatellen, koska kipsi kädessä en voinut tehdä niitä asioita mitä tavallisesti harjoitellessani. Mutta kilpailua edeltävänä päivänä, lääkäri sanoi vamman olevan vakavampi kuin alunperin olin ymmärtänyt ja käsi ei kestäisi motocrosspyörällä ajoa...silloin kyllä harmitti."
Kausi päättyi harmillisesti loukkaantumiseen, mutta tällaista motocrossarin ja urheilijan elämä välillä on. Viimeisen osakilpailun väliin jäämisestä huolimatta Matias sijoittui Sinisaloliigassa 2011 kolmanneksi. Nyt suunnataan katseet tulevaisuuteen ja aletaan valmistautumaan ensi kauteen. Intoa ja kilpailutahtoa riittää kuin myös iloa ja reilua kilpailumieltä.
Suuret kiitokset motocrosskaudesta kaikille tukijoilleni ja kannustajilleni ja tietysti kilpakumppaneille mieleenpainuvista kilpailuista kaudella 2011!
Matiaksen kotisivut
Matiaksen youtube kanava