4.9.2011

MXD-kuskit Alavudella


MXD-sarjan viides kilpailu ajettiin Alavudella 4.9.2011.  aamun ensimmäisistä harjoituksista lähtien oli selvää, että rata tulisi olemaan hyvin haastava.  Iso ylämäki osoittautuikin varsin haastavaksi ja siinä nähtiin sekä kaatumisia, että läheltä piti tilanteita.

Päivän ylivoimaisin suoritus nähtiin, kun Sanna Kärkkäinen otti kummassakin erässä murskaavan ylivoimaisen voiton. Sanna Kärkkäinen on voittanut kaikki tähän ajetut kymmenen erää, mutta sarjakakkoseksi nousseella Hanna mertsalmella on vielä teoreettinen mahdollisuus mestaruuteen kun eroa pisteissä on 46 ennen kauden viimeistä kahta lähtöä. 

Hanna Mertsalmi ajoi molempien erien toiseksi ja nousi samalla sarjataulukossa toiselle sijalle, kun Ria Virtanen kaatui ensimmäisessä erässä ja jäi yhdeksänneksi. Toisessa erässä Hanna Mertsalmi ohitti Ria Virtasen erän loppupuolella ja ja lisäsi piste-etumatkaa Ria Virtaseen neljään pisteeseen.

Kärkikolmikon takana nähtiin molemmissa erissä hyvää vääntöä.

Kuljettajien mietteet kilpailusta

Maiju Mäki, MXD #10, Eka erä meni ihan OK. Vauhtia olisi toki saanut olla lisää. Toisen erän ekalla kierroksella kaaduin ja siitä sitten lähdin viimeisenä nousemaan ja sain muutaman ohitettua. Välillä se oli sellasta perässäajelua. Tämä oli minun kotikisa, joten olisi paremmin saanut mennä. Ei oikein täyttynyt odotukset.

Heli Hult, MXD #35, Eka erä meni suhtkoht hyvin ja taisin olla kymmenes. Toinen erä ei mennyt ihan hyvin kun kaaduin mäkeen. 

Marika Lönnvik, MXD #14, Eka erä meni suhtkoht hyvin, paitsi että kaaduin ekalla kierroksella. Toinen erä meni vähän vaikeammin, meillä oli hyvää kisaa toisen kuskin kanssa ja sitten kaaduin ja toinen kilpailija ajoi vielä pyöräni päälle. Siinä meni hetki että pääsin jatkamaan matkaa. Mutta aika jees , tein parhaani. Yleisfiilis kisasta on tosi hyvä. Oli tavoitteena päästä maaliin ja suhtkoht ehjänä ja se toteutui.

Ria Virtanen, MXD #95, Eka erä meni huonosti, kun kaaduin kahdesti. Toiselta sijalta kun kaatuu niin ottaa se vähän päähän. Toinen erä meni paljon paremmin, mutta kun tein kokoajan virheitä niin Hanna pääsi ohi.

Mira Niemelä, MXD #30,  Ensimmäinen erä meni huonosti, kun kaaduin kahdesti ja siinä meni ohjaustanko vähän vinoon. Toinen erä meni paremmin, mutta ei sekään mennyt oikein hyvin. Rata oli ihan kiva, mutta vaikeassa kunnossa. 

Heidi Nyberg, MXD #12, Ensimmäinen erä meni oikeastaan ihan hyvin, varsinkin kun vertaa harjoitukseen. Ylämäet ja alamäet ei enään pelottaneet. Spooriset mutkat oli todella hankalat. Toinen erä meni paljon paremmin vaikka lähtö ei onnistunutkaa. Sain ajaa kaverin kanssa kisaa koko erän. Parhaimmillaan meitä oli neljä kuskia samassa nipussa kisaamassa. Ylämäki vähän jännitti kun siihen oli tullut aikalailla spooria ja siinä oli välillä pientä tilannetta. 

Jutta Lukkari, MXD #20, Ensimmäinen erä meni ihan hyvin, vaikka startti ei oikein onnistunut. Startissa lähti pyörä vähän keulimaan. Ria kaatui erässä edeltä niin maalissa olin kolmantena. Toisessa erässä olin pitkään viidentenä ja ajoin kisaa Hanna-Riikan kanssa. Tokavikalla kierroksella pääsin ohi ja maalissa olin neljäntenä. 

Hanna Mertsalmi, MXD #28, Eka erä oli hyvin hyvin vaikea, en oikein saanut rytmistä kiinni ja rata oli tosi hankala. Toinen erä oli paljon helpompi  kun oli tullut pattia ja kaikkea ja rata oli kuivanut ihan älyttömästi aamusta. Ajaminen oli tosipaljon helpompaa. Molemmissa erissä olin toinen. 

Sanna Kärkkäinen, MXD #83, Ensimmäinen erä meni vähän haeskellessa, ei oikein saanut rytmistä kiinni ja pyörän kanssa oli pientä ongelmaa. Taisi pyörän ongelmat olla kuskinkorvien välissä. Toinen erä meni huomattavasti paremmin. Rytmistä sain heti kiinni ja puomilta irtosi hyvin. Lähtö oli varmaan yksi kauden parhaimmista.  Tykkään tästä radasta todella paljon, koska rata ei ole ollenkaan helppo. Rataan tulee pattia ja teknisempää syheröä. 

Teksti ja kuva: Petri Niemelä