3.9.2011

Kuljettajien mietteet Alavuden kilpailusta

 

MX Liigan viides kilpailu ajettiin Alavuden radalla. Lauantaina ohjelmassa olivat nuoremmat kuljettajat, eli MX65, MXC/C ja MXC/B. Ennakko-odotukset kisalle olivat hiukan ristiriitaiset viikolla olleiden sateiden takia. Sateiden myötä rata olikin varsin märkä ja joissain kohdissa oli oikein kunnon mutalammikoita. Kilpailupäivä saatiin ajaa ilman sadetta ja päivän kuluessa ratakin kuivui ja parani. 

 

Kilpailupäivä alkoi melkoisella kohinalla, kun ajajakokouksessa ilmoitettiin, että MX65 -kuskien osalta rataa lyhennetään siten että kanjoniin ja isoon alamäkeen ei mennä ollenkaan ja MXC/C:kin kiertäisi ison alamäki-ylämäki -yhdistelmän. Ajajakokouksen jälkeen useat vanhemmat jäivät vielä keskustelemaan kilpailun johdon kanssa päätöksestä ja johto päätti perua reittimuutoksen.

 

Jo ensimmäisessä MX65 erässä todistettiin, että hankalista olosuhteista huolimatta kaikki pystyivät ajamaan suuniteltua reittiä.

 

Kävimme selvittämässä kuljettajien kuulumiset kilpailun jälkeen.

 

Vili Sinisalo, MXC/C #146, Ensimmäisessä erässä lähtö meni ihan hyvin, olin keskivaiheilla. Erä meni hyvin, en edes kaatunut erässä. Sijoituksena oli 27. Toisessa erässä olin 19. Alavuden rata on hyvä.

 

Tatu Pekkarinen, MXC/C #74, Kilpailu meni ihan hyvin. Ensimmäisessä erässä sain hyvän lähdön, mutta sitten Peetu Aalto ja Matias Murto meni ohi. Myöhemmin pääsin Peetusta ohi ja Matias kaatui niin voitin erän. Toisessa erässä sain vähän huonomman lähdön ja maalissa olin toinen.

 

Jami Niemelä, MXC/C #121, Ekassa erässä ajo meni ihan hyvin, lähdössä olin porukan puolivälissä. Maalissa olin 28. Toisen erän lähtö meni vähän huonommin ja kaaduin tokassa kurvissa. Sen jälkeen ajo meni ihan hyvin ja maalissa olin 23. Rata oli ihan kiva.

 

Joni Mäkelä, MX65 #27, Päivä meni ihan hyvin. Eka erä meni vähän huonosti ja olin viides, toka erä meni paremmin ja voitin sen. Totaalissa olin ensimmäinen. Rata on aika haasteellinen, mutta ihan hyvä.

 

John Virkki, MXC/C #114, Kisat meni ihan hyvin, ekassa erässä olin 13 ja toisessa 8. Rata on ihan makee. 

 

Viljami Malin, MXC/C #430, Ensimmäinen erä meni ihan jees, pyörä pikkusen booasi, mutta erä oli ihan OK. Toisessa erässä olin viidestoista kun yritin ohittaa toista. Sillä lähti sekottaan jonka seurauksena lensin radalta ulos. Meni jonkun aikaa että sain pyörän käyntiin. 

 

Tino Nuuttinen, MX65 #30, Ensimmäinen  erä meni ihan hyvin, kerran kaaduin ja lensin tangon yli, mutta sieltä nousin kolmanneksi. Tokassa erässä lähtö onnistui paremmin kuin ekassa ja maalissa olin kolmas. Totaalissa olin myös kolmas. Viikonloppu oli hyvä, järjestelyt toimi hyvin kun oli saunat ja suihkutkin. Tää on varmaan mun lempirata kun täällä on  korjauseroja ja kaikkea.

 

Kevin Ragnell, MXC/C #60, Ensimmäinen erä meni ihan hyvin, olin viides. Lähtö meni aika huonosti. Toinen erä meni paremmin ja olin kolmas. Päivästä jäi ihan hyvät fiilikset.

 

Vilho Onkalo, MX65 #998, Ensimmäinen erä meni ihan hyvin ja olin kolmas. Lähtö oli ihan hyvä vaikka lähtöpaikka oli vähän huono. Toinen erä meni kanssa hyvin, olin kolmas. 

 

Aleksi Kurvinen, MXC/C #45, Ensimmäinen erä meni huonosti, kaaduin. Maalissa olin 17. Toinen erä meni kanssa huonosti kun  kaaduin taas. Maalissa olin tokassa erässä 16. Viikonlopusta jäi kuitenkin ihan hyvät fiilikset. Rata on myös kiva. 

 

Matias Latvala, MXC/B #16, Ekassa erässä olin toisena lähtökurvissa, mutta toisessa kurvissa kaaduin ja pääsin liikkelle viimeisten joukossa mutta silti olin maalissa toisena. Toisen erän lähdössä olin kolmas ja siitä muutaman kierroksen sain ajaa kaverin kanssa kisaa. Maalissa olin ekana ja totaalissa eka. Tämä rata on hyvä, täällä on kiva ajaa. Täällä on hyvät hyppyrit ja kurvit. 

 

Santeri Keränen, MXC/C #152, Rata oli ihan hyvä mutta pehmeä. Hyviä ylämäkiä ja alamäkiä. Ensimmäinen erä meni vähän huonosti, lähtö meni huonosti. Toisessa erässä sain hyvän lähdön, mutta kaaduin ekalla kierroksella ja pääsein liikkeelle viimeisenä.

 

Peetu Aalto, MXC/C #12, Ekassa erässä olin toinen, lähdössä olin myös toinen. Pyörä toimi hyvin ekassa erässä. Toisessa erässä pyörä ei oikein toiminut, ilmeisesti tulppa meni. Kaaduin kerran toisessa erässä ja olin neljäs maalissa. Rata oli ihan kiva.

 

Elian Lehto, MXC/C #95, Rata oli mielestäni hyvä. Pyörä toimi hyvin, ei olltu mitään ongelmia. Ensimmäisessä erässä sain hyvän lähdön, mutta kaaduin erässä kahdesti. Toisessa erässä kaaduin kerran, muuten ajo sujui hyvin.

 

Teksit: Petri Niemelä

Kuva: Petri Niemelä