Motocross-junioreiden Sinisalo-Liigan mestaruudet jäivät ratkottavaksi vasta kauden viimeisessä kisassa kolmen viikon kuluttua Riihimäellä. Alavuden huikeissa mäissä kaikkien kolmen luokan mitaleista kamppailevat kilpailijat ajoivat sen verran tasaisia vääntöjä, ettei kukaan päässyt ratkaisemaan sarjan voittoa ennen päätöskisaa.
Vankimmassa pistejohdossa Riihimäelle lähtee 12-15-vuotiaiden MXC/B:tä johtava Matias Latvala, jolla on 23:n pisteen etumatka ennen Juho Kaitasta. Kaksikko tasasi omassa kisaryhmässään erien voitot ja kakkospaikat Alavudella. Tässä luokassa mitalien jaosta varmistui sen verran, että muilla ei enää ole mahdollisuuksia nousta sarjan voittoon. Kolmospaikkaa pitävän Niko Silmolan päivä oli totaalisen epäonninen, tuloksena kaksi keskeytystä.
Toisen kisaryhmän molemmat erät voittanut Onni Svensk nousi kauden parhaalla päivällään sarjan neloseksi kahdeksantoista pisteen päähän Silmolasta.
10-11- vuotiaiden MXC/C:ssä Tatu Pekkarinen keräsi päivän parhaan pistepotin erävoitolla ja kakkossijalla. Matias Murto joutui tyytymään ensimmäisessä erässä kolmospaikkaan, mutta toisen erän voitto pitää hänet sarjakärjessä seitsemäntoista pisteen turvin ennen Pekkarista. Luokan mitaleista on tulossa tiukka kisa, sarjakolmonen Peetu Aalto oli Alavuden erien toinen ja neljäs, vaikka kaatuikin toisessa erässä. Aallon pistetakamatka Pekkariseen on vain yksitoista.
Nuorimpien, eli 7-11-vuotiaiden MX65-luokassa Joonas Näppi säilytti sarjajohtonsa, vaikka jäikin kummassakin erässä toiseksi Emil Weckmanin jälkeen. Sarjan kolmoseksi nousi samassa ryhmässä erien kolmoseksi ajanut Tino Nuuttinen. Antti Nyqvist voitti toisessa kisaryhmässä ensimmäisen erän, mutta toisen erän keskeytys pudotti Nyqvistin sarjassa neloseksi, takamatkaa Nuuttisen on kuitenkin vain kahdeksan pistettä. Nyqvistin keskeyttämän erän voitti Joni Mäkelä nousten sarjapisteissä samalla yhdentoista päähän Nyqvististä.
Teksit: Totti Raittila
Kuva: Petri Niemelä