Kävimme tutustumassa Savo Cup:n Joensuun ja Kiteen kilpailuihin 6-7.8.2011.
Mikä on Savo Cup?
Savo Cup on Kuopion Moottorikerhon ja Ylä-Savon moottorikerhon yhdessä järjestämä kahdeksan kilpailun sarja. Kilpailut ajetaan kahdeksalla eri radalla sarjacross tyylisenä. Kilpailut ovat siis tarkoitettu Kuopion moottorikerhon ja Ylä-savon moottorikerhon jäsenille.
Myös ulkopuolisten on mahdollista osallistua kilpailuihin liittymällä jäseneksi molempiin kerhoihin. savo Cuppia varten kerhoihin liittyvä henkilö ei voi käyttää kerhon normaaleille jäsenille tarkoitettuja muita palveluita ja etuja.
Kilpailupaikat ja ajankohdat:
- Keitele 22.5
- Kuopio 5.6
- Joensuu 6.8
- Kitee 7.8
- Iisalmi 13.
- Vieremä 14.8
- Hamula 3.9
- Kajaani 18.9
Kilpaluokat
savo Cupissa kuljettajat jaetaan ryhmiin pyöräkoon mukaisesti ja osin luokkien mukaan. Esimerkiksi 85cc ryhmässä ajavat MXC/C, MXC/B ja MXC/A -kuljettajat samassa lähdössä. Isompien pyörien osalta porukka on jaettu kahteen ryhmään joista toisessa on V40/50, Kuntoluokka ja MXD ja toisessa Avoin ja MXJ, mutta näitäkin ryhmiä voidaan yhdistää yhdeksi lähdöksi että puomille saadaan sopivasti kuljettajia.
CrossiBlogin kokemus Savo Cupista
CrossiBlogia Savo Cupissa oli edustamassa kolme kuljettajaa Samuli Jokiniemi (MXC/C #11), Jami Niemelä (MXC/C #121) ja Mira Niemelä (MXD #30). Samuli ja Jami ajoivat molemmissa kilpailuissa 85-porukassa ja Mira Joensuussa harraste ja veteraaniporukassa ja Kiteellä 85-porukassa.
Kilpailut oli järjestetty erittäin hienosti, oikeastaan ainoa ero liigakisaan verrattuna oli katsastuksen, kuulutuksen ja ajanoton puuttuminen.
Kilpailuissa otettiin erittäin hienosti huomioon kaikki osallistujat, esimerkiksi Kiteellä ennen kilpailua kysyttiin 65cc kuljettajilta haluavatko he ajaa junnuradalla, isolla radalla lyhennettyä reittiä vai isolla radalla koko lenkkiä. Kuljettajat halusivat ajaa isolla radalla koko lenkkiä, joten näin tehtiin.
85cc luokka oli kilpailuiden ylivoimaisesti suosituin ja molempina päivinä viivalla oli hiukan vajaa 40 kuljettajaa. Kuljettajat olivat hyvin eritasoisia alkaen ensikertalaisesta MXC/A:n kärkikuskeihin, joten jokaiselle löytyi varmasti ikioma kilpakumppani.
SavoCup tuntui erittäin mukavalta sarjalta ja meidän kuljettajat olivat kaikki halukkaita osallistumaan kilpailuihin myös jatkossa.
Kilpailujen tulokset löytyvät Kuopion moottorikerhon ja Ylä-Savon moottorikerhon kotisivuilta.
Teksti: Petri Niemelä
Kuva: Petri Niemelä